Uskomukset ja käytännöt kollektiivisen johtajuuden rakentajina Maavoimien erikoisjoukoissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää johtajuutta sotilaallisessa kontekstissa pääosin uudenlaisesta näkökulmasta. Perinteisesti Puolustusvoimissa johtajuutta on tarkasteltu virallisten johtajien ominaisuuksien, käyttäytymisen ja toiminnan näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa haastetaan ajatus siitä, että johtajuus olisi pelkästään virallisten johtajien toimintaa. Sen sijaan tutkimus esittää, että johtajuudella voi olla tilanteesta riippuen erilaisia muotoja keskitetystä johtajuudesta jaettuun johtajuuteen. Johtajuutta tarkastellaan tässä tutkimuksessa sosiaalisena konstruktiona, jossa johtajuustulkinnat muodostuvat tutkittavien näkemyksistä. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä oli, miten kollektiivi voi osallistua johtajuuden tuottamiseen sotilaallisessa kontekstissa. Kollektiivisen johtajuuden muotoja sotilaallisessa kontekstissa on tutkittu Suomessa hyvin vähän. Sen sijaan Yhdysvalloissa jaettua johtajuutta on havaittu ilmenevän erikoisjoukoissa. Myös tässä tutkimuksessa tutkimuskohteena oli Maavoimien erikoisjoukot. Aineistonkeruu toteutettiin syksyllä 2017 haastattelemalla kuutta ryhmä- ja joukkuetasoilla toimivaa erikoisjoukkojen sotilasta. Aineiston analyysissä sovellettiin grounded theory -menetelmää. Analyysin ja tulkinnan avuksi omaksuttiin johtajuuden käytäntöteoreettinen lähestymistapa, jonka mukaan johtajuus rakentuu arjen pienistä toimista eikä erityistä johtajuuselementtiä ole olemassa. Analyysin perusteella haastatteluaineistosta jäsentyi kymmenen erilaista kategoriaa haastateltavien uskomuksille siitä, mitä heidän mielestään johtajuus heidän joukossaan on ja mistä se rakentuu. Tämän lisäksi aineistosta jäsentyi kahdeksan erilaista erikoisjoukkojen toimintaan liittyvää käytäntöä, joissa uskomukset toteutuvat. Tutkimustulosten perusteella erikoisjoukoissa johtajuus rakentuu kaikkien osallistuessa käytäntöjen toteuttamiseen. Näissä käytännöissä johtajuus sai erilaisia muotoja keskitetyn ja jaetun johtajuuden välillä. Virallinen johtaja oli merkittävässä asemassa ryhmässään. Hän oli erityisesti ryhmän vastuun kantaja. Kuitenkin joukossa ilmeni muitakin johtajia tilanteesta riippuen. Johtajuuden jakautuminen koettiin merkitykselliseksi toiminnan tehokkuuden näkökulmasta. Johtajuuden jakautumiseen vaikutti erityisesti ryhmän sisäinen dynamiikka, joka koostui ihmissuhteista sekä keskinäisestä luottamuksesta. Toisaalta merkittävää oli myös yksilöiden ja tätä kautta ryhmän ammattitaito ja kokemus. Kokeneessa ryhmässä, jonka jäsenet tunsivat toisensa ja luottivat toisiinsa, johtajuus katsottiin jakautuvan enemmän kuin nuoressa ryhmässä. Myös ryhmänjohtajalla oli merkittävä rooli siinä, mahdollistiko hän johtajuuden jakautumisen ryhmässään