Lännen moraalisella tuella Venäjän karhua vastaan:Suomen ulkopolitiikka Iso-Britannian diplomaattien näkökulmasta 1925–1934

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka Iso-Britannian diplomaatit sekä muut Foreign Officen edustajat raportoivat Suomen ulkopolitiikasta vuosien 1925–1934 välisenä aikana ja mitä Suomen ulkopolitiikassa tapahtui brittien raportoinnin mukaan. Päälähteenä tutkimukselleni käytin British Documents on Foreign Affairs: Reports and Papers from the Foreign Office Confidential Print -asiakirjakokoelmaa, jonka perusteella saatiin kuvaa Iso-Britannian diplomaattisesta työstä ja kirjeenvaihdosta Helsingin ja Lontoon välillä. Kokoelmien sisältö käytiin läpi ja niistä valikoitiin ainoastaan tarkastelulle olennaiset asiakirjat, jotka sisälsivät tietoa Suomen ulkopoliittisista suhteista eli pääasiassa Helsingin lähetystössä laaditut paperit. Aihetta lähestyttiin kahden teeman kautta, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto, jotka muodostivat päälukujen aiheet Suomen ulkopolitiikassa. Pyrkimyksenä oli siis selvittää, millaiset suhteet Suomella oli Iso-Britanniaan ja Neuvostoliittoon vuosien 1925–34 välisenä aikana ja miten brittidiplomaatit kuvasivat tätä suhdetta. Iso-Britannian Foreign Officen toimijat niin Helsingin lähettiläät kuin ulkoministeriön muut edustajat raportoivat runsaasti Suomen ja Iso-Britannian välisestä ulkopoliittisesta suhteesta, minkä takana on toki Iso-Britannian kiinnostus, mutta myös suomalaisten halu tuoda poliittiset kysymykset brittiläisten harkintaan. Iso-Britannian ja Suomen suhteet kulminoituivat henkilösuhteisiin varsinkin Helsingin lähetystössä, kuten Ernest Rennien ja Hjalmar Procopen tapauksessa. 1920-luvulla raportoinnissa Iso-Britannia ja sen lähettiläät suuntasivat kiinnostuksensa enemmän reunavaltiopolitiikkaan, koska se herättikin paljon soraääniä Neuvostoliiton ja sen länsinaapurien välillä. Taustalla oli suomalaisten halu saada läntinen suurvalta takaamaan Suomen naapurivaltioiden kanssa tehtävät sopimukset, kuten Neuvostoliiton ehdottama hyökkäämättömyyssopimus 1926 keväällä, mutta myös Iso-Britannian tavoite ylläpitää rauhaa Euroopan alueella. Lukuun ottamatta vuotta 1926 raportointi Suomesta oli hyvin vähäistä. Suomen kiinnostavuus nousi selkeästi 1930-luvulla enemmän Neuvostoliiton politiikan vuoksi ja siihen linkittyneenä Lapuan liikkeen takia. Hyökkäämättömyyssopimuksen neuvottelut ja rauhallisen tilanteen saaminen reunavaltioiden alueelle näyttääkin olleen kaikista suurin intressi brittidiplomaattien raportoinnissa. Suomen ja Neuvostoliiton suhde kärsi valtavasti vuosien 1929–1931 aikana. Iso-Britannian edustajat tunnustivat Lapuan liikkeen olleen tähän suurimpana syynä, mutta ymmärsivät suomalaisten bolsevismin vastustuksen sekä Venäjä-vastaisuuden. Yllättävää oli brittiläisten asenne Lapuan liikettä kohtaan, kun osalle brittipoliitikoista oikeistoradikalismi oli 1930-luvun alussa suurempi paha kuin bolsevismi. Lapuan liikkeestä oli myös useita erilaisia kantoja raporteissa. Varsinkin lähettiläs Sperlingin mielipide muuttui vuosien aikana. Alkuun hän näki liikkeen jäsenet järkevinä ja päämääriinsä pääsevinä henkilöinä, mutta lopulta Neuvostoliiton kanssa solmittavan sopimuksen intressit nousivat tärkeämmiksi ja Lapuan liikkeen jäsenet nähtiin kuumapäinä, jotka haittasivat Suomen ulkopolitiikkaa ja yhteiskuntajärjestystä