Transfer pricing of business restructurings from the perspective of Russian, Finnish and U.S. tax law

Business restructuring generally means the cross-border restructuring of multinational enterprises’ risks, functions and/or assets. This research deals with the transfer pricing treatment of business restructurings from the perspective of Russian, Finnish and U.S. tax law. The guiding principle of transfer pricing — the arm’s length principle — requires that the pricing of a related party transaction must ultimately conform to prices used between independent parties in similar transactions under similar circumstances. The main topic of this study is further divided into two primary research questions. First, this study examines to what extent business restructurings may become objects of transfer pricing under the national transfer pricing regulations in Russia, Finland and the USA. The second research question is how the arm’s length transfer prices should be determined for transfers of such assets/something of value that are deemed to be in the scope of the national transfer pricing rules. Further analysis is presented regarding whether the national transfer pricing regulations follow the arm’s length principle efficiently, and whether the OECD Transfer Pricing Guidelines could currently be used as an international standard in transfer pricing of business restructurings. This study aims to clarify the position of business restructurings as a legal phenomenon in the set of legal norms regulating transfer pricing. This research approach is known as a legal dogmatic approach. As the research objective is to examine the current legal state concerning transfer pricing of business restructurings in Russia, Finland and the USA, the results derived from the aforementioned jurisdictions are compared with each other. Thus, the second research method in this study is the comparative method. This research reveals that, especially in Russia, business restructurings may not fall efficiently within the scope of application of the transfer pricing rules, resulting in that the arm’s length principle is not fully followed. Although the current legal situation in Finland and the USA is more consistent with the arm’s length principle, certain partial issues remain ambiguous. In particular, the broad concept of intangible property used in Finnish (OECD-based) and U.S. transfer pricing rules is not entirely clear and straightforward, which may result in uncertainty of the transfer pricing treatment in business restructurings. Furthermore, the determination of arm’s length compensations for transfers of something of value in business restructurings may be challenging. Traditional transfer pricing methods may poorly be applied to transfers of intangibles and a going concern, and it is unclear how other valuation techniques should be applied in the transfer pricing context. The best solution to address the uncertainties that relate to the transfer pricing of business restructurings is the conclusion of multilateral or bilateral advance pricing agreements (APAs) with tax authorities. In addition to APAs, the compliance with the general transfer pricing documentation and reporting requirements as well as taxpayers’ self-initiated transfer pricing adjustments may lead to potential transfer pricing disputes with tax authorities being avoided. Lastly, apart from analyzing whether related parties have complied with the arm’s length principle during business restructurings, the anti-avoidance rules prohibiting unjustified tax benefits must be borne in mind in the decision-making regarding business restructurings.Liiketoimintamallin uudelleenjärjestelyllä tarkoitetaan konsernin sisäisiä liiketoimintamallien muutostilanteita, joissa konserniyhtiöiden toimintoja, omaisuutta ja riskejä siirretään yhtiöiden välillä rajat ylittävällä tavalla. Verotuksen kannalta keskeiseksi kysymykseksi muodostuu, tulevatko uudelleenjärjestelyissä tällaisten taloudellista arvoa omaavien erien siirtymiset yritysten välillä verotuksen kohteeksi. Tässä tutkimuksessa käsitellään liiketoimintamallin uudelleenjärjestelyn verokohtelua Venäjän, Suomen ja Yhdysvaltain vero-oikeuden näkökulmasta siten, että tarkastelu on rajattu siirtohinnoittelua koskeviin säännöksiin ja muihin oikeudellisiin lähteisiin. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan konserniyhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua. Siirtohinnoittelun perustana on markkinaehtoperiaate, jonka mukaan konsernin sisäisissä liiketoimissa on käytettävä samoja hinnoittelu- ja muita ehtoja kuin jos liiketoimet tehtäisiin vastaavissa olosuhteissa mutta riippumattomien yritysten välillä. Tutkimuksessa tutkitaan ensinnäkin sitä, missä laajuudessa liiketoimintamallin muutos voi tulla siirtohinnoittelun kohteeksi Venäjän, Suomen ja Yhdysvaltain siirtohinnoittelusäännösten mukaan. Tarkoituksena on yksilöidä erilaisia omaisuustyyppejä, ja arvioida niiden tulemista siirtohinnoittelusäännösten soveltamisalan piiriin. Toisena merkittävänä tutkimuskysymyksenä on, miten markkinaehtoperiaatteen mukainen siirtohinta tulee määrittää tällaisille omaisuuserille, joiden katsotaan tulevan siirtohinnoittelun kohteeksi. Tutkimuskysymysten mukaisen tarkastelun yhteydessä arvioidaan myös, toteutuuko markkinaehtoperiaate nykytilanteessa tehokkaasti ja voisiko OECD:n siirtohinnoitteluohjeita hyödyntää uudelleenjärjestelyissä. Tutkimuksessa havaitaan, että Suomessa ja Yhdysvalloissa liiketoimintamallin muutokset tulevat tehokkaammin siirtohinnoittelusäännösten ja markkinaehtoperiaatteen soveltamisen kohteeksi kuin Venäjällä. Venäjällä siirtohinnoittelun kohteeksi näyttävät tulevan lähtökohtaisesti vain siirrettävä aineellinen omaisuus ja immateriaalioikeudet, kun taas Suomessa ja Yhdysvalloissa myös muu aineeton omaisuus (muutamin poikkeuksin) ja liiketoimintamallin muuttamiseen liittyvä sopimusten ennenaikainen päättäminen voivat tulla siirtohinnoittelun piiriin. Lisäksi erillisten omaisuuserien siirtoa voidaan Suomessa ja Yhdysvalloissa tarkastella joissain tilanteissa (liiketoiminta)kokonaisuuden siirtona, mikäli se tuo markkinaehtoperiaatteen näkökulmasta parhaimman lopputuloksen. Perinteiset, säännellyt siirtohinnoittelumenetelmät näyttävät soveltuvan huonosti markkinaehtoisten korvausten määrittämiseen uudelleenjärjestelytilanteissa siirtyville omaisuuksille. Aineettoman omaisuuden siirtymisestä ei useinkaan ole saatavilla vertailukelpoista tietoa riippumattomien yritysten välisistä liiketoimista, eikä liiketoimintakokonaisuuksien erityispiirteitä ole menetelmissä tarvittavissa määrin huomioitu. Siirtohinta voidaan toissijaisesti kuitenkin määritellä myös muilla, sääntelemättömillä menetelmillä. Erityisesti tuloperusteiset menetelmät voivat auttaa markkinaehtoisen korvauksen määrittämisessä, sillä vastaavia menetelmiä käytetään yleisesti markkinoilla. Tarkemmat määräykset tällaisten menetelmien käyttämisestä siirtohinnoittelutilanteissa puuttuvat kuitenkin kokonaan