Agraarikylistä kulttuuriympäristöksi : Lammaistenlahden kulttuurimaiseman kantatilat, talonhaltijat ja ympäristö 1750-luvulta 1980-luvulle

Lammaistenlahden kulttuurimaisema on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Kokemäenjoen rannalla Nakkilan ja Harjavallan rajalla. Siihen kuuluu alueita keskiajalla syntyneistä Lammaisten, Pirilän ja Torttilan kylistä. Tämä kulttuuriympäristö koostuu Harjavallan voimalaitoksesta sekä näiden kolmen kylän vanhojen talonpoikaisten kantatilojen rakennuksista. Pitkästä historiastaan ja aiemmasta keskeisestä asemastaan huolimatta näistä kantatiloista, niiden talonhaltijoista ja ympäristön kehityksestä on ollut vain hajanaisia tietoja, vaikka selvää yleistä mielenkiintoa niitä kohtaan on. Tutkimuksessa kertynyt tarkempi tieto tukee myös alueen kulttuuriperinnön säilyttämistä ja rikastuttaa kirjallisuudessa esitettyjä yleisiä käsityksiä tutkituista ilmiöistä. Tutkimuksessa selvitettiin ja selitettiin näiden kylien tilarakenteen ja niiden kantatilojen kokonais- ja viljelyalojen kehitystä 1750-luvulta 1980-luvulle sekä niiden torppien kehitystä. Lisäksi selvitettiin näitä kantatiloja isännöineet talonhaltijat sekä analysoitiin sukulaisuuksien vaikutuksia kantatilojen suvussa säilymiseen. Kuuden eri kylissä keskeisesti vaikuttaneen talonhaltijan toimintaa tutkittiin muita tarkemmin. Ympäristön osalta tarkasteltiin maankäytön kehittymistä kylien koko alueella ja rakennuskannan kehitystä kulttuurimaiseman alueen osalta. Erityisen tarkasti selvitettiin vanhinta 1800-luvulta olevaa rakennusperintöä. Kehitystä verrattiin, jos mahdollista, koko Suomen, mutta joskus myös lähialueen tai Ruotsin kehitykseen. Eri kylien ja kantatilojen kehityksistä tehtiin kokonaisarviot sekä konstruoitiin juuri tämän tutkimuskohteen kehitystä selittävä viitekehys. Lisäksi arvioitiin joidenkin yleisten teorioiden ja viitekehysten selitysvoimaa tässä tapauksessa. Valmiin tutkimusaineiston puuttuessa se koottiin alkuperäisistä tai niihin rinnastettavista lähteistä. Näitä olivat mm. maarekisterikirjan otteet, henkikirjat, eräät osittaiset talonhaltijaluettelot, vuoden 1901 ruokakuntakyselyjen vastaukset, laajojen maanmittaustoimitusten asiakirjat ja kartat, valokuvat eri ajoilta, jotkut kantatilojen edustajien haastattelut, itse tehdyt havainnot sekä sukukirjat ja muu kirjallisuus. Vertailutietoja löytyi talous- ja maataloushistorioista sekä pitäjänhistorioista. Kantatiloja oli vuonna 1750 yhdeksän ja enimmillään halkomisten jälkeen 1800-luvun alussa 14, mutta 1980-luvulla jälleen yhdeksän. Kantatiloilla säilyivät niille isojaossa jaetut maat 1800-luvun loppuun asti. Sen jälkeen ne menettivät 1980-lukuun mennessä maistaan ulkopuolisille keskimäärin 2/3. Eniten menetyksiä oli vuosina 1940–1960 johtuen pääosin sotatila- ja maanhankintalakien ym. nojalla tehdyistä pakkoluovutuksina, mutta osin myös vapaaehtoisista kaupoista ja perinnönjaoista. Vertailutietoja tälle pitkäaikaiskehitykselle ei Suomen maataloushistoriasta löytynyt. Alueen torppien määrä oli suurimmillaan jo 1860-luvulla, josta se pieneni viidesosaan 1910-luvulle mennessä eli paljon koko maan kehitystä aikaisemmin ja sitä alemmalle tasolle. Torpparien hallussa oli v. 1901 viljelymaista 6–25 % kylästä riippuen. Torpparien sosiaalisesta noususta 1900-luvun vaihteessa oli useita esimerkkejä ja välit talollisten kanssa näyttivät sopuisilta ainakin tarkemmin tutkitussa Torttilassa, jossa kehitys ei aivan vastannut tutkimus- ja muusta kirjallisuudesta syntynyttä yleiskuvaa. Kantatiloilla oli tutkimuskaudella 156 talonhaltijaa, joista 2/3 oli kaudella I (1750–1869) ja 1/3 kaudella II (1870–1989). Talonhallinnan keskikesto piteni näiden välillä 16 vuodesta 25 vuoteen, mikä johtui keskieliniän pitenemisestä. Lähisuvusta saatu sukutila pysyi suvussa todennäköisemmin kuin ulkopuolelta hankittu ostotila, vaikka näiden ero pienenikin kaudella II. 1930-luvulla yhä toimineista kantatiloista oli samassa suvussa pysynyt 100–150 vuoden ajan suhteellisesti useampi kuin vertailukohtana käytetyssä laajassa ruotsalaisessa tutkimuksessa. Vain Torttilassa ryhmäkylä hajosi ja viljelymaan määrä kasvoi siten, kuin ympäristöhistoriassa yleensä esitetään. Lammaisissa ryhmäkylästä katosivat talot, kunnes jäljellä oli vain yksi. Pirilässä ryhmäkylässä on yhä kolme taloa entisillä paikoillaan. Kaikkien kylien maankäyttöön vaikuttivat suurten laitosten kuten Satalinnan parantolan, Harjavallan voimalaitoksen ja Torttilan teollisuusalueen rakentamiset myöhempine laajennuksineen ja uusine asuinalueineen. Pääosa kaikkien kolmen kylän alueista on kuitenkin säilynyt maaseutumaisena. Vanhimmasta 1800-luvun rakennusperinnöstä on yhä jäljellä yhteensä 21 rakennusta viidellä eri kantatilalla. Niistä 1/3 on asuinrakennuksia, 1/3 talousrakennuksia ja 1/3 pienempiä rakennuksia kuten aittoja. Vanhimmat asuinrakennukset ovat nykyisten tietojen mukaan 1800-luvun alusta. Tutkimuksessa kootun viitekehyksen mukaan tämän tutkimuskohteen kehitystä selittävät kulloisetkin instituutiot, talonhaltijoiden oma toiminta, suuret laitokset, kantatilojen ja niiden hallinnan tilanteet, yhteiskunnan ja maatalouden yleinen kehitys ja tilanne sekä sattumat. Hyvin yleisistä teorioista tutkimuskohteen kehitystä selitti parhaiten Giddensin strukturaatioteoria täydennettynä MacRaildin ja Taylorin esittämällä tavalla mm. mentaalisilla rakenteilla kuten asenteilla