Aktuaalista filosofiaa etsimässä

Tämän tutkielman motivaationa on turhautuminen länsimaisen filosofian perinteeseen ja erityisesti filosofian kyvyttömyyteen kuvata ihmisyyttä ja jokapäiväistä ihmistodellisuutta sellaisenaan. Teoreettisella tasolla filosofit tuntuvat sortuvan kuvaamaan todellisuutta metafyysisten spekulaatioiden ja laajojen teoreettisten rakennelmien ehdoilla; tällöin todellisuuden kuvauksissa on ohjailevana tekijänä filosofiaa niin usein piinaava järkeisusko/-optimismi, joka vääristää todellisuuden kuvauksen, eikä todellisuus sellaisenaan saa niin sanotusti puheenvuoroa. Vastaavasti filosofiset pohdinnat filosofiassa keskittyvät lähinnä pyörimään ihmisen hyvyyden, eettisyyden ja järjellisyyden ympärillä. Filosofit unohtavat, että maailmanhistoria on muovattu enemmänkin sodilla ja kärsimyksillä kuin hyvyydellä. Ihmisyyttä kuvaa pahuus ehkä jopa suuremmissa määrin kuin hyvyys; jos filosofia sivuuttaa tämän, jää puolet ihmisyydestä tutkimatta. Tämä tutkielma peräänkuuluttaa ja etsii siis filosofian muotoa, joka on todellisuudenmukaisempaa ja täten vapaa filosofian perinteen liiallisesta metafyysisestä painotuksesta. Tämän tutkielman motivaatio ja Theodor W. Adornon ajatukset, niin kuin ne ilmenevät hänen kirjoituksessaan Filosofian aktuaalisuus, ovat hyvin lähellä toisiaan. Siksi Adornon kyseisistä ajatuksista ja hänen aktuaalisemman filosofian kaipuustaan (jota käsitellään ensimmäisessä luvussa) muodostuu tämän tutkielman eräänlainen teoriakehys - koko tutkielmaa sävyttämä katsontakanta. Esimerkkinä aktuaalisesta filosofiasta on kolmannessa luvussa esitelty, Adornon ja Max Horkheimerin yhdessä kirjoittama teoksen Dialectic of Enlightenment: Philosophical Fragments osa Cultural Industry: Enlightenment as Mass Deception. Adornon ja Horkheimerin kuvaus kulttuuriteollisuudesta ilmenee tutkielmassa aktuaalisena filosofiana: kuvauksena todellisuudesta todellisuuden, ei teorian, ehdoilla. Adornon ja Horkheimerin kuvaus kulttuuriteollisuudesta on kuitenkin myös osa heidän laajempaa visiota valistuksen dialektiikasta, joka kuvaa ihmisyyttä ja sen karkeutta aina ihmisyyden aamunkoitosta tähän päivään. Näin tutkielma saa toisen katsontakantansa; tutkielma kyseenalaistaa filosofian perinnettä niin filosofisen teorianmuodostuksen tasolla kuin kyseenalaistamalla filosofian vallitsevan ihmiskäsityksen. Valistuksen dialektiikkaa käsitellään tutkielman keskimmäisessä, eli toisessa luvussa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin kysymys siitä, piileekö Adornon ja Horkheimerin kuvauksessa valistuksen dialektiikasta siinä määrin todellisuudesta vieraantunutta metafysiikkaa, että se ei ole yhteismitallinen Adornon aktuaalisemman filosofian kaipuun kanssa? Onko Adornon ja Horkheimerin omat ajatukset itsessään absurdia järjenvastaista sanahelinää? Mikään kritiikki ei lunasta oikeutustaan ilman vastakritiikkiä. Tässä tutkielmassa vastakritiikkiä edustaa Jürgen Habermas, joka puolustaa optimistisena länsimaisen järjellisyyden tulevaisuudennäkymiä