Proteiinilisän vaikutus teholajien urheilijoiden veren hormonipitoisuuksiin ja maksimivoimaan 12 vuorokauden harjoittelujakson ja yhden hypertrofisen voimaharjoituksen aikana

Riittävä proteiinin ja muiden energiaravintoaineiden saanti turvaa elimistön optimaalisten adaptaatioiden kehittymisen harjoittelun seurauksena. Tämän vuoksi erilaiset lisäravinnevalmisteet, erityisesti proteiinilisät, ovat suosittuja urheilijoiden keskuudessa. Harjoittelu ja ravinto aiheuttavat myös muutoksia elimistön hormonipitoisuuksiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lisätyn proteiinin vaikutuksia jalkojen maksimivoimaan ja veren testosteroni-, kortisoli- ja SHBG -pitoisuuksiin sekä testosteroni-kortisoli -suhteeseen 12 vuorokauden intensiivisen voima- ja nopeusharjoittelujakson aikana sekä erikseen yhden hypertrofisen voimaharjoituksen aikana. Menetelmät. Ryhmien välille muodostettiin ero proteiininsaannissa lisäravinnejuomien (proteiini- tai hiilihydraattijuoma) avulla. Proteiiniryhmä nautti proteiinia 3,3 g/kg/vrk ja plaseboryh-mä 1,6 g/kg/vrk 12 vuorokauden ajan. Ravinnonsaanti ohjattiin ennen harjoitusjaksoa täytettyjen ruokapäiväkirjojen pohjalta. Koehenkilöt (yleisurheilun teholajien urheilijoita ja pesäpalloilijoita) pitivät ruokapäiväkirjaa myös koko tutkimusjakson ajan ja päiväkirjat analysoitiin Nutri-Flow -ohjelmalla. Tutkimusjakson aikana koehenkilöt tekivät yhteensä kolme korkeaintensiteettistä harjoitusta: nopeusharjoituksen juoksemalla, maksimivoimaharjoituksen ja hypertrofisen maksimivoimaharjoituksen. Tutkimusjakson aikana koehenkilöiltä otettiin yhteensä neljä paastoverinäytettä kyynärvarren laskimosta: ennen tutkimusjaksoa, hypertrofisen harjoituksen aa-muna, sen ensimmäisenä palautumispäivänä sekä neljäntenä palautumispäivänä. Verinäytteitä otettiin myös hypertrofisen harjoituksen yhteydessä ennen harjoitusta, välittömästi harjoituksen jälkeen ja tunti harjoituksen jälkeen. Jalkojen ojentajalihasten maksimivoima mitattiin jalkaprässillä ennen tutkimusjaksoa, ensimmäisenä ja neljäntenä palautumispäivänä sekä hypertrofisen harjoituksen yhteydessä: ennen, välittömästi jälkeen ja tunti harjoituksen jälkeen. Tilastolliset analyysit suoritettiin SPSS 19,0 - ohjelmistolla t-testejä käyttämällä. Lisäksi ravintoaineiden ja hormonipitoisuuksien yhteyksiä tarkasteltaessa käytettiin Pearsonin korrelaatioanalyysiä. Merkitsevyyden raja oli p < 0,05. Tulokset. Tarkasteltaessa sekä proteiini- että hiilihydraattiryhmän alku- ja loppumittausarvoja, havaittiin molempien ryhmien jalkaprässin ykköstoistomaksimin kasvaneen tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) mittausten välillä (prot: 276 ± 39 vs. 299 ± 37 kg, hiilih: 269 ± 42 vs. 311 ± 46 kg). Testosteronipitoisuus ei muuttunut alku- ja loppumittausten välillä kummassakaan ryhmässä (prot: 22,1 ± 5,4 vs. 20,5 ± 4,8 nmol/l, hiilih. 21,0 ± 6,5 vs. 22,9 ± 7,8 nmol/l). Alku- ja loppumittausten välinen kortisolipitoisuus pysyi myös muuttumattomana molemmissa ryhmissä (prot: 461 ± 113 vs. 457 ± 140 nmol/l, hiilih: 464 ± 127 vs. 406 ± 110 nmol/l). Kummankaan ryhmän SHBG -pitoisuus ei eronnut alku- ja loppumittausten välillä (proteiiniryhmä: 39,3 ± 24,2 vs. 40,0 ± 20,6 nmol/l, hiilihydraattiryhmä: 37,2 ± 10,2 vs. 37,1 ± 8,6 nmol/l). Testosteroni-kortisoli -suhteessa ei ollut eroja kummankaan ryhmän alku- tai loppumittausten välillä (proteiiniryhmä: 0,05 ± 0,01 vs. 0,05 ± 0,02, hiilihydraattiryhmä: 0,05 ± 0,02 vs. 0,06 ± 0,03). Hypertrofisen harjoituksen yhteydessä sekä proteiini- että hiilihydraattiryhmän jalkaprässin ykköstoistomaksimi laski harjoituksen jälkeen merkitsevästi (p < 0,001) verrattuna harjoitusta edeltäviin arvoihin (prot: 291 ± 37 vs. 268 ± 35 kg, hiilih: 302 ± 18 vs. 275 ± 40 kg). Testosteronipitoisuus ei muuttunut proteiiniryhmällä harjoituksen yhteydessä (ennen: 14,2 ± 3,2 vs. jälkeen: 15,2 ± 5,1 nmol/l), hiilihydraattiryhmällä pitoisuus nousi (ennen: 13,3 ± 3,1 vs. jälkeen: 18,4 ± 4,9 nmol/l). Molempien ryhmien kortisolipitoisuudet nousivat harjoituksen yhteydessä (proteiiniryhmä: ennen 234 ± 66 vs. jälkeen 463 ± 171 nmol/l; (p = 0,013), hiilihydraattiryhmä: ennen 278 ± 93 vs. jälkeen 423 ± 189 nmol/l; (p = 0,005)). Veren SHBG -pitoisuus ei muuttunut kummallakaan ryhmällä harjoituksen yhteydessä (proteiiniryhmä: ennen 39,9 ± 7,2 vs. jälkeen 40,5 ± 23,1 nmol/l, hiilihydraattiryhmä: ennen 39,5 ± 7,2 vs. jälkeen 40,3 ± 9,1 nmol/l). Proteiiniryhmän testosteroni-kortisoli -suhde laski harjoituksen yhteydessä (ennen 0,06 ± 0,02 vs. jälkeen 0,04 ± 0,03; (p = 0,003)), hiilihydraattiryhmällä ei tapahtunut muutosta (en-nen 0,05 ± 0,02 vs. jälkeen 0,05 ± 0,03). Tutkimuksessa ei siten havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä missään mittausajankohdassa 12 vuorokauden aikana jalkaprässin ykköstoistomaksimissa, veren absoluuttisissa testosteroni-, kortisoli- ja SHBG -pitoisuuksissa tai testosteroni-kortisoli -suhteessa. Testosteronin suhteellisen pitoisuuden lisääntymisen havaittiin kuitenkin olevan proteiiniryhmällä vähäisempää plaseboryhmään verrattuna (p = 0,003) hypertrofisen harjoituksen yhteydessä. Lisäksi hiilihydraattiryhmän energiansaannin ja kortisolipitoisuuden välillä havaittiin negatiivinen korrelaatio (r = -0,778, p = 0,023). Johtopäätös. Tutkimuksen perusteella proteiininsaannin lisääminen kaksinkertaiseksi 12 vuorokauden ajaksi intensiivisen voima- ja nopeusharjoittelun yhteydessä ei riitä saamaan muutoksia veren lepotilan testosteroni, kortisoli- ja SHBG -pitoisuuksiin eikä maksimivoimaan. Proteiininsaannin lisääminen saattaa kuitenkin lieventää veren testosteronipitoisuuden nousua hypertrofisen voimaharjoituksen yhteydessä