Uskonnollisen uskon oikeuttamisesta : William Jamesin pragmatismi uskonnonfilosofiassa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kysymystä uskonnollisen uskon oikeuttamisesta näkökulmana William Jamesin pragmatismi. Tutkimuksen taustalla on uskonnonfilosofinen keskustelu uskon ja tiedon välisestä suhteesta sekä uskonnollisen uskon asemasta tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Jamesin pyrkimys puolustaa yksilön oikeutta omaksua uskonnollisia uskomuksia on eräs keskeinen kannanotto tuohon keskusteluun. Jamesin pragmatistisen totuuskäsityksen taustalla on oletus ihmismielestä riippumattomasta todellisuudesta, jota sellaisenaan, ilman inhimillisen kokemuksen lisäyksiä, ei kuitenkaan voida tarkastella. Totuus onkin sidoksissa inhimilliseen kokemukseen ja toimintaan. Jamesin pragmatismin mukaan totuus on hyvän laji; totta on se, mikä toiminnassa osoittautuu hyväksi. Pragmaattisen menetelmän mukaan asioiden tai käsitysten selventämiseksi ja niitä arvioitaessa tulisikin tarkastella käsityksistä seuraavia mahdollisia, erityisesti suotuisia, käytännöllisiä vaikutuksia. Myös uskonnolliset uskomukset tulisi asettaa pragmaattiseen testiin. Uskonnollisen kokemuksen tutkimuksessaan James tarkastelee uskontoa ja sen käytännöllisiä vaikutuksia ihmisten elämässä. Jamesin mukaan uskonnossa on pohjimmiltaan kyse sisäisestä asenteesta; henkilökohtaisesta suhteesta johonkin, jonka yksilö kokee Jumalaksi tai jumaluudeksi. Parhaimmillaan uskonto voi tuoda uskovan elämään turvallisuuden, ilon ja tarkoituksellisuuden tunteen. Pragmaattisessa mielessä uskonnolliset uskomukset ovatkin tosia ja oikeutettuja niiden arvokkuuden vuoksi yksilön elämää ajatellen. Jamesin argumentaatio uskonnollisen uskon oikeuttamiseksi pohjautuu hänen ”tahto uskoa” -ajatteluunsa, jossa korostuu tahdon ja tunteiden merkitys uskomuksia muodostettaessa. ”Tahto uskoa” -ajattelun keskeinen argumentti on, että tieteellisen evidenssin puutteessa, erityisesti maailmankatsomuksellisissa ja moraalisissa kysymyksissä, yksilön on oikeutettua turvautua ensisijaisesti tahdon ja tunteiden ohjaukseen. Moraalisissa kysymyksissä ei voida jäädä odottamaan tieteellisiä perusteita, vaan valintoja on tehtävä, huolimatta epävarmuudesta. Epävarmuus ja erehtymisen riski kuuluvatkin aina rajalliseen inhimilliseen kokemukseen sidotun yksilön elämään