Vanhempien luottamus lastensuojelua kohtaan ensimmäisen intervention yhteydessä

Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää lastensuojelun kanssa tekemisissä olleiden vanhempien luottamusta lastensuojelua kohtaan. Vanhemmilta kysyttiin haastattelemalla heidän ennakko-oletuksiaan lastensuojelusta, kokemuksiaan ensimmäisestä interventiosta sekä tietouttaan omasta positiostaan ja oikeuksistaan. Haastateltavien lastensuojeluasiakkuus vaihteli kertaluontoisista kohtaamisista useamman vuoden kestäneeseen kontaktiin. Ensimmäisen intervention taustalla oli valtaosalla lastensuojeluilmoitus; joko perheenjäsenen, muun yksityisen henkilön tai viranomaisen tekemä. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tarkastella lastensuojeluilmoitusten syitä sekä lasten että vanhempien kohdalla. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa on käytetty monimetodista tutkimusotetta. Empiirisenä aineistona on seitsemän haastattelua, joissa on kuitenkin haastateltu yhteensä kymmentä vanhempaa. Aineiston analyysi perustuu sisällönanalyysiin. Tutkielman viitekehyksessä kuvataan lastensuojeluprosessin alkuvaihetta ja varsinaisessa teoriaosuudessa pohditaan luottamuksen käsitettä. Kvantitatiivisessa osuudessa on analysoitu tutkimuspaikkakunnan lastensuojeluilmoituksia ja vertailtu niitä kuuden muun paikkakunnan ilmoituksiin. Tutkimus paljasti, että lastensuojelun maine on pelottava. Pelko lasten huostaanotosta saattoi viivästyttää avun hakemista tai vastaanottamista. Luottamus lastensuojeluun perustui lähinnä uskoon institutionaalisen toiminnan oikeudenmukaisuudesta, konkreettisen avun saamisesta sekä kuulluksi tulemisen tunteesta. Kertaluontoisissa tapaamisissa koettiin tyytyväisyyttä sekä keskusteluun että yleensäkin interventioon. Eniten epäluottamusta oli haastateltavilla, jotka olivat hakeneet apua, mutta kokivat, ettei heidän asiantuntijuuttaan vanhempina kunnioitettu. Valtaosa haastatelluista ei tiennyt intervention jälkeenkään, oliko perheestä tehty lastensuojeluilmoitus tai miten lastensuojeluprosessi toimii. Kaikilla ei ollut myöskään tietoa asiakkaan oikeuksista eikä siitä, olivatko he lastensuojeluperheitä, siis lastensuojelun ”kirjoissa ja kansissa”. Kvantitatiivinen aineisto vahvisti aiempaa tutkimustulosta siitä, että päihteidenkäyttö on ylivertaisesti suurin syy lastensuojeluilmoituksiin. Sen sijaan mielenterveysongelmien osuus lastensuojeluilmoitusten syynä oli yllättävän pieni. Eri paikkakuntien välillä esiintyi tilastollisia eroavaisuuksia, mikä saattaa olla osoitus lastensuojelun paikallisten toimijoiden kulttuurien erilaisuudesta. Suurimmat erot olivat siinä, painottuiko ilmoituksissa huoli lapseen vai vanhemmuuteen. Viranomaisten osuus lastensuojeluilmoitusten tekijöinä tutkimuspaikkakunnalla oli lähes 85 %, mikä valtakunnallisesti vertailtuna on merkittävän korkea osuus