Puhetta lapsesta, vanhemmuudesta ja vallasta : lastensuojelulain kokonaisuudistuksen eduskuntakäsittely diskurssianalyyttisessa tarkastelussa

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella, miten lapsesta ja vanhemmuudesta puhutaan vuonna 2008 voimaan tulevan lastensuojelulain eduskuntakäsittelyssä. Tarkoituksena on selvittää, millaisena lapsen etu näyttäytyy tässä puheessa. Tutkimuskohteena on myös se, miten valtaa rakennetaan lakiuudistuksen eduskuntakäsittelyssä. Edellisen perusteella tutkimuksessa analysoidaan myös niitä ideologisia seurauksia, joita täysistuntopuheella mahdollisesti tuotetaan tai ylläpidetään. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja diskurssianalyysi. Tarkastelu kohdistuu siihen, miten kielenkäytöllä rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Varsinaisena analyysimenetelmänä on käytetty retorista diskurssianalyysia. Siinä analysoidaan niitä retorisia keinoja, joilla vahvistetaan omaa tai heikennetään vastustajan argumenttia. Diskurssianalyysi liittää aineiston tarkastelun osaksi laajempaa yhteiskunnallista kontekstia. Tutkimuksen aineiston muodostavat lastensuojelulain uudistuksen käsittelyssä marraskuussa 2006 ja helmikuussa 2007 pidetyt täysistuntopuheenvuorot. Olen analysoinut puheenvuoroista niitä retorisia keinoja, joita käytettiin argumentaatiossa erityisen runsaasti. Tärkeimpiä käytettyjä keinoja olivat puhujakategorioilla oikeuttaminen, asiantuntijalausunnoilla vahvistaminen, kategorisointi sekä numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen. Käydystä keskustelusta olen analysoinut tarkemmin teemoja, joissa puhuttiin lapsesta ja vanhemmuudesta ja rakennettiin näiden kautta lapsen etua. Tämän lisäksi olen tarkastellut argumentaatiota, jonka avulla käytiin kamppailua sekä poliittisesta vallasta että lapsen edun määrittelyvallasta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lapsen etu näyttäytyi keskusteluissa moninaisena ja tilanteittain muuttuvana. Lapsesta ja vanhemmuudesta puhuttiin pitkälti toiminnan ja toimenpiteiden kohteina eikä toimijoina. Näin puheessa rakennettiin hoiva- tai huolenpitodiskurssia Lapsen edun käsitettä käytettiin monissa funktioissa: sillä oikeutettiin hyvinkin erilaisia näkemyksiä lastensuojelusta. Lapsen edun käsitettä käytettiin keskustelussa puolueiden väliseen poliittiseen valtakamppailuun. Tällöin myös retoristen keinojen käyttö oli puheessa monipuolisinta. Täysistuntopuheella oli myös ideologisia seurauksia. Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen eduskuntakäsittelyssä lakiesitystä syytettiin toimenpidekeskeisyydestä ja viimesijaisuudesta. Kuitenkin myös suurin osa argumentaatiosta keskittyi näihin viimesijaisiin toimenpiteisiin. Keskustelussa rakennettiin varsin pessimististä kuvaa sosiaalisesta todellisuudesta. Kysymys onkin, legitimoiko tällainen puhe lastensuojelun olemassa olevan tilanteen: resurssien niukkuuden sekä pätevien sosiaalityöntekijöiden ja ennaltaehkäisevän näkökulman puuttumisen