Jalot villit ja verenhimoiset raakalaiset : amerintiaanit kirjallisissa lähteissä 1800-1850

Nykyaikaisessa mediassa amerintiaanien kulttuuri yhtenäistetään usein yhdistämällä eri kulttuurien ominaisuuksia ja luodaan elokuvista tuttu amerintiaani. Tämä on se mielikuva, joka usein herää mainittaessa termi amerintiaani, intiaani tai amerikan intiaani. Tässä tutkimuksessa pääpaino on siinä miten erilaisilla sanamuodoilla ja –käänteillä amerintiaaneja ja heidän kulttuuriaan kuvattiin lukijoille 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tutkitun ajanjakson tekee mielenkiintoiseksi valtiossa kasvanut jännite ja sen kulminoituminen sisällissotaan. Tämän lisäksi valtion presidenttinä toimi tämän ajanjakson aikana Andrew Jackson, joka oli osallisena amerintiaaneja vastaan käydyissä taisteluissa ja rauhansopimuksissa ja toisaalta myös osallisena amerintiaanien asemaa hallinnon kannalta käsiteltäessä. Amerintiaanien asema oli valtion kannalta jatkuvassa ristiriidassa valkoisten kansalaisten tarpeiden kanssa kun taasen näille kansalaisille amerintiaanit olivat uhka ja pelon aihe. Näinollen ei olekaan yllättävää tutustua fiktiiviseen ja elämäkerralliseen tekstiin, jossa amerintiaaneja käsiteltiin erilaisessa kontekstissa ja otsikon mukainen ”jalo villi” ja ”verenhimoinen raakalainen” vastakkainasettelu nousee selkeämmin esiin. Toisaalta myös uskonnon asema nuoressa valtiossa oli merkittävässä asemassa ja amerintiaanien parissa tehtiin paljon lähetystyötä. Tästä lähetystyöstä on tässä käytetty iii erään tällaisen lähetyssaarnaajan kuvauksia amerintiaanien kulttuurista, tavoista ja uskonnosta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä käännytystyön tyyliä siinä miten yhtenäisyyksiä etsittiin amerintiaanien omien tapojan ja eurooppalaisperäisen tuontikulttuurin väliltä luomalla siten yhteyksiä ja rationalisoimalla tarjottu uskonto. Tärkeässä asemassa tutkimuksessa on jatkuvasti erilaisuuden asema amerintiaaneista puhuttaessa ja heitä kuvattaessa. Hallituksella, aikalaisilla ja fiktiivisillä hahmoilla on selkeitä vaikeuksia ymmärtää niin erilaista kulttuuria oikein ja heidät tuomitaan ja käsitelläänkin siten suhteuttamalla kohdatut samankaltaisuudet eurooppalaiseen kulttuuriin