Kaunokirjallisuuden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia : sosiaalisen todellisuuden rakentuminen kielessä

Tutkimukseni käsittelee kaunokirjallisten teosten analyysia, jonka sosiologinen luonne syntyy analyysissa, jonka teoreettisena viitekehyksenä on kulttuurikonstruktionismi. Metodina käytän diskurssianalyysia, jonka käyttöä perustelen kommentoimalla traditionaalista kaunokirjallisuuden tutkimusta. Tulkintarepertuaareja rakennan aineistosta, joka koostuu kolmesta 1990-luvun lopun mieskirjoittajan teoksesta, jotka ovat julkaistu aikana jolloin miestutkimuksessa oli vahva murroskausi suomalaisessa yhteiskunnassa, kulttuurisessa diskurssissa. Näitä samanhenkisiä teoksia; Petri Tammisen Miehen ikävää (1997), Hannu Salakan Valveunivaeltajaa (1999) ja Hannu Raittilan Miesvahvuutta (1999) analysoin hegemonisen maskuliinisuuden rakenteet kontekstina. Rakennan aineistosta tulkintarepertuaareja, joiden kehykset olen rajannut kaipuuseen, siihen miten miesten halua muutokseen kuvataan; haluna pois hegemonisen maskuliinisuuden tavoista rakentaa miestä. Näissä teoksissa vahvana teemana on mies. Nämä sanoista rakennetut miehen kuvaamisen diskurssit tietysti heijastavat yhteiskuntaa, jossa ne ovat syntyneet, mutta pyrin myös osoittamaan, että niillä on sosiaalista todellisuutta rakentava vaikutuksensa, jopa pyrkimys siihen. Tällä tavoin pyrin nostamaan kaunokirjallisuutta esiin kulttuurisiin diskursseihin osallistuvana yhteiskunnan osana; jolloin sitä ei nähtäisi vain perifeerisenä taiteen muotona