Musiikkikasvattajan musiikillisen identiteetin kasvu ja kehitys opintojen aikana

Tutkimuksen tehtävänä on perehtyä musiikilliseen identiteettiin ja siihen, kuinka Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatusopiskelijat kokevat oman musiikillisen identiteettinsä. Samalla halusin selvittää miten opinnot ovat tukeneet kasvua muusikkouteen. Työn teoriarungon muodostaa kolme erilaista identiteetin syntyä käsittelevää teoriaa: elämänkaaripsykologia, Piaget ́in teoria sekä kehityspsykologian näkökulma. Näistä kenties mielenkiintoisimman lähestymistavan tarjoaa elämänkaaripsykologia, johon voidaan sijoittaa hyvin musiikillisen kehityksen ja identiteetin muodostamisen problematiikkaa. Musiikillinen identiteetti ei ole vain ammattilaisten erityispiirre, vaan se löytyy jokaiselta ihmiseltä. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi pukeutumistyyli tai kuuntelutottumukset. Muusikoksi ei synnytä, vaan siihen kasvetaan. Parhaiten sitä voisi kuvata sanalla prosessi, jonka jokainen ammattilaiseksi haluava joutuu käymään läpi. Muusikkous terminä on kulttuurissamme jokseenkin kapeasti ymmärretty. Muusikon ajatellaan olevan sellainen ihminen joka soittaa, laulaa tai esiintyy, vaikka muusikkoudesta voidaan löytää kahdeksan eri ilmentymää. Näitä ovat esimerkiksi esiintyvä muusikko, musiikinopettaja, kapellimestari tai kriitikko. Tutkimukseni laadullisessa osiossa haastettelin seitsemää musiikkikasvatuksen opiskelijaa eri vuosikursseilta. Opintojen hedelmänä suhtautuminen musiikkiin on jokaisella laajentunut sekä monipuolistunut. Ne opiskelijat, joilla ei ollut vielä työkokemusta opettajana tai opetusharjoittelua, eivät olleet kiinnittäneet niin paljon huomiota opettajan identiteettiin. Pääpainon sai oman esiintyvän muusikkouden kehittäminen, opettajaidentiteetin tullessa siinä sivussa. Tämä selittyy sillä, että ammatillinen identiteetti ei ole vielä ehtinyt kehittyä opintojen alkuvaiheessa. Käännekohtana voidaan pitää sitä vuotta, jolloin opiskelija suorittaa opettajan pedagogiset aineopinnot. Joillekin opiskelijoille riittämättömyyden tunne on arkipäivää. Saamieni vastausten perusteella jaoin kokemukset kahteen ryhmään: Henkilöllä on pieniä puutteita omissa taidoissaan sekä osaamisessaan tai riittämättömyyden taustalla on pikemminkin itsetuntokysymys kuin osaamiskysymys. Musiikkikasvatus ei ensisijaisesti kasvata esiintyvää muusikkoa. Kolme haastatelluista on hakenut konservatorialta tukea omalle esiintyvän muusikon identiteetilleen. He näkevät opettajuuden sekä esiintyvän muusikkouden täydentävän toisiaan, vaikka ne vaativatkin omat fooruminsa. Kaiken kaikkiaan opiskelujakso on tuottanut sen läpikäyneille pysyvän myönteisen vaikutuksen heidän musiikilliseen identiteettiinsä