Maatilan sukupolvenvaihdos sosiaalisena prosessina

Maatilan sukupolvenvaihdos nähdään useimmiten pelkästään taloudellisena toimena eli omaisuuden siirtymisen näkökulmasta. Tällöin jää huomioitta, että sukupolvenvaihdos on kuitenkin mitä suuremmassa määrin myös sosiaalinen prosessi, joka liittyy ihmisten välisiin suhteisiin. Tässä tutkimuksessa sukupolvenvaihdos käsitteellistetään prosessina, joka alkaa jo lapsuudessa jatkajaksi sosiaalistumisesta ja päättyy lopulta onnistuneeseen sukupolvenvaihdokseen. Jatkajaksi kasvaminen, jatkajan valinta, viljelijän ammatissa toimiminen ja tilanpidosta luopuminen ovat sukupolvenvaihdoksen vaiheita, jotka kaikki saavat merkityksensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Talonpoikaisen elämäntavan keskeisin kulttuurinen malli, jatkajuuden ideaali on tutkimuksen keskiössä. Tutkimuksessa tarkastellaan 2000–luvulla sukutilaa jatkaneiden viljelijöiden sitoutumista jatkuvuuden tavoitteluun sekä sitä, millä tavalla tämä sitoutuminen määrittää sukupolvenvaihdosprosessia. Tutkimuksen perusteella on mahdollista esittää kaksi jatkajuutta selittävää ideaalityyppiä, talonpoikainen jatkajaksi kasvaminen ja yrittäjäpäätökseen perustuva päätös ryhtyä tilan jatkajaksi. Nämä ideaalityypit eroavat toisistaan ennen kaikkea suhtautumisessaan tilojen jatkuvuutta määrittävään kulttuuriseen malliin. Tutkimuksen perusteella on syytä huomata, ettei sukupolvenvaihdos sosiaalisena prosessina ole ohi vielä siinä vaiheessa, kun tila siirtyy seuraavan polven hallintaan. Sukupolvenvaihdoksessa kun on kyse paitsi tilan juridisesta siirtymisestä jatkajalle, myös vastuun siirtymisestä. Tilasta luopuminen ja siihen keskeisesti kytkeytyvä vastuun siirtymisen prosessi ei useinkaan ole tiloilla täysin ongelmaton. Juuri tästä syystä sukupolvenvaihdos voi johtaa tilatasolla myös ihmissuhteisiin liittyviin ristiriitoihin vanhan ja nuoren polven välillä