Masennus, sosiodemografiset tekijät, sosiaaliset suhteet ja koettu terveys 75-79-vuotiailla kotona asuvilla ikääntyneillä

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää onko sosiaalisilla suhteilla yhteyttä masennukseen jyväskyläläisillä kotona asuvilla 75–79-vuotiailla henkilöillä, jotka olivat ilmoittaneet kokevansa yksinäisyyttä ja/tai alakuloisuutta vähintään silloin tällöin. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sosiodemografisten tekijöiden, sosiaalisia kontakteja sisältävän harrastustoiminnan sekä itse koetun terveyden yhteyttä masennukseen. Tutkimusaineisto oli osa Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenterin HyväMieli – iäkkäiden henkilöiden mielenterveyden edistäminen -hankkeen aineistosta, joka kerättiin syksyllä 2008. Tutkimusjoukko koostui 292 75–79-vuotiaasta jyväskyläläisestä henkilöstä, joille suoritettiin kotihaastattelu. Haastatteluaineisto koostui strukturoiduista kysymyksistä. Masentuneisuutta arvioitiin GDS-15 myöhäisiän depressioseulan avulla, ja masennuksen pisterajana käytettiin kuusi pistettä tai enemmän. Aineistoa analysoitiin jakaumatietojen, χ2 -testin, Studentin t-testin, Mann-Whitneyn U -testin, sekä Spearmanin korrelaatiokertoimen avulla. Masennuksen kokonaisvallitsevuus tutkimusjoukossa oli lähes 22 %. Masentuneilla oli vähemmän ystäviä kuin ei masentuneilla. Masentuneet saivat myös huonompia pistemääriä sosiaalisia suhteita ja yhteisyyden tunnetta mittaavista summamuuttujista. Masentuneilla oli vähemmän säännöllisiä harrastuksia ja heistä harvempi osallistui kodin ulkopuoliseen toimintaan. Kuitenkin ne masentuneet, jotka osallistuivat kodin ulkopuoliseen toimintaan, olivat aktiivisempia kuin toimintaan osallistuvat ei masentuneet. Yksin asumisessa, siviilisäädyssä, taloudellisessa tilanteessa ja koulutustaustassa oli tilastollisesti merkitseviä eroja masentuneiden ja ei masentuneiden välillä. Masentuneet olivat terveyteensä tyytymättömämpiä kuin ei masentuneet. Ikääntyneiden kanssa työskentelevien ja heidän omaistensa tulisi olla tietoisia masennukseen yhteydessä olevista tekijöistä, jotta masennusriskissä olevat henkilöt tunnistettaisiin ja ohjattaisiin avun piiriin nykyistä useammin. Interventioita, jotka keskittyvät masennukseen yhteydessä oleviin tekijöihin, kuten ikääntyneiden sosiaaliseen harrastamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin, tulisi lisätä