Akanlahden tukinsiirtolaitokset 1893–1929

1800-luvun jälkipuoliskolla puun kysyntä kasvoi ja kilpailu kiristyi, joten sahojen hankinta-alueet ulotettiin niin kauas kuin se vesistöjä myöten oli mahdollista. Yleensä rajat tulivat vastaan viimeistään vedenjakajan luona, mutta joissain tapauksissa ongelma ratkaistiin tukinsiirtolaitoksen avulla. Näin tehtiin myös Vienanmereen virtaavilla Kitkajärvillä, joista vuonna 1893 alettiin siirtää konevoimin tukkeja kapean kannaksen yli Iijoen vesistöön ja edelleen Pohjanlahdelle. Myöhemmin Akanlahdelle rakennettiin vielä kaksi muuta siirtolaitosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Akanlahden kahden ensimmäisen tukinsiirtolaitoksen toiminta vuosina 1893–1929. Näkökulma on ensisijaisesti mikrohistoriallinen, mutta koska Kitkan tapahtumiin vaikuttivat monet tekijät, kiinnitetään huomiota laajemmallekin alueelle. Samalla on mahdollista tarkastella, millaisia metsäalan yritysten toimintatavat olivat paikallisella tasolla. Kitkan rikkaisiin metsävaroihin iskivät ensiksi kätensä oululaiset sahayrittäjät, jotka saivat alueella monopoliaseman oman tukinsiirtolaitoksensa ansiosta. 1800-luvun loppupuolella ne hankkivat suurimman osan Iijoella uitetuista tukeistaan vedenjakajan takaa. Ilman suuria panostuksia tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä puiden uittaminen Kitkalta Pohjanlahteen kesti aluksi kolme kesää. 1910-luvulla yhteistyön lisääntymisen ja Akanlahden siirtolaitosten metsähallituksen haltuun siirtymisen myötä myös muut yritykset pääsivät osaksi Kitkan metsistä. Akanlahden tukinsiirtolaitokset ja niiden mahdollistamat metsä- ja uittotyöt olivat vuosikymmenien ajan merkittävä osa paikallista kulttuuria ja talousrakennetta. Uitot Kitkalta tarjosivat töitä parhaimmillaan parille sadalle työntekijälle ja ne olivat tärkeä tulonlähde seudulla, jolla ansiotyötä ei juuri ollut tarjolla. Erilaisten aineistojen avulla tätä toisaalta tyypillistä, toisaalta poikkeavaa uittoa voidaan tarkastella hyvin yksityiskohtaisesti. Vedenjakajan takaisista metsistä tapahtuneen uiton tarkastelu mikrohistorian näkökulmasta osoittaa myös, miten alan monet muutokset näkyivät paikallisesti