Jalkojen voiman yhteys mäkijuoksukykyyn ja aerobisen kynnyksen taloudellisuuteen nuorilla suunnistajilla

Suunnistus on intervallityyppinen laji, jossa suorituksen kuormittavuus vaihtelee sekä maaston muotojen, että suunnistusteknisten haasteiden mukaan. Suunnistajalla pitää siis olla hyvä, monipuolinen fyysinen suorituskyky. Urheilijalta vaaditaan niin aerobista kestävyyttä kuin hermolihasjärjestelmän toimintaakin. Myös suunnistuksessa, taloudellisuus on merkitsevä tekijä suorituksessa. Hyvä maksimaalinen hapenottokyky ei suunnistajalla ole ratkaisevin tekijä, hyvä taloudellisuus voi olla yhtä merkittävä. Maksimaalisen ja räjähtävän voimaharjoittelun on monissa tutkimuksissa todettu parantavan etenkin juoksun taloudellisuutta. On myös osoitettu, että maksimivoima- ja kestävyysharjoittelun yhdistäminen voi poikia edullisia tuloksia kestävyyssuoritukselle, mm. pienentää kuormittuneisuuden tunnetta ja parantaa pitkän suorituksen jälkeistä irtiottokykyä. Tämän kandidaatin työn tarkoituksena oli selvittää, onko jalkojen ojentajien maksimaalisella ja/tai räjähtävän voimantuoton kyvyllä yhteyttä mäkijuoksukykyyn nuorilla suunnistajilla. Tarkoituksena oli myös tutkia lihasvoiman yhteyksiä juoksun taloudellisuuteen. Päähypoteesi oli, että parempi maksimivoima olisi eduksi mäkimallisessa suoran hapenottokyvyn testissä. Tutkimukseen osallistui 11 nuorten maajoukkueeseen kuuluvaa suunnistajaa. Yhden testiviikonlopun aikana nuorilta testattiin maksimaalinen puolikyykky, kevennyshyppy, suora hapenottokyky ja harjoituskynnysvauhdit. Testit suoritettiin Vierumäen urheiluopistolla yhteistyössä paikallisen testaushenkilöstön ja suunnistuksen nuorten maajoukkuevalmentajien kanssa. Tutkimuksen päätuloksena löydettiin vahva korrelaatio maksimaalisen jalkojen ojentajien voiman ja mäkijuoksukyvyn välillä. Myös koettu kuormittavuus oli pienempi, mitä suurempi oli urheilijan maksimivoima. Juoksun taloudellisuus määritettiin urheilijakohtaisesti mattotestin aerobiselta kuormalta, mutta taloudellisuus ei korreloinut kummankaan lihasvoimamuuttujan kanssa. Tulosten tulkinnassa on huomioitava, että poikien ja tyttöjen tulokset ovat analysoitu yhtenä ryhmänä, jolloin sukupuoli vaikuttaa osaltaan löydettyihin yhteyksiin. Johtopäätöksenä tutkimuksesta voidaan todeta, että nuorilla suunnistajilla, jalkojen ojentajien maksimivoimataso vaikuttaa olevan yhteydessä mäkijuoksukyvyn ja sen koetun kuormittavuuden kanssa. Tämä tarkoittaisi sitä, että nuorelle suunnistajalle voimaharjoittelu olisi tärkeää, voiman ja sitä kautta suorituksen parantamiseksi. Jatkossa olisi kuitenkin mielenkiintoista tarkentaa tutkimusta sukupuolittain ja päästä mittaamaan todellista mäkijuoksukykyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä