Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917 - 1918

Tutkielmassa selvitetään työväenlehdistön suhtautumista vallankumousvuosien 1917 – 1918 tapahtumiin: kuinka lehdet rakensivat työväen (sosialistien) vastakkaisuutta suhteessa porvareihin. Kyse oli toiseuden eli kollektiivisen luokkataisteluminän tuottamisesta oman toiminnan legitimoimiseksi ja vastustajan toiminnan demonisoimiseksi retorisin keinoin. Lisäksi tutkitaan työväenlehdissä esiintyneitä linjaeroja. Ajallisesti tutkielma rajataan Venäjän helmikuun vallankumouksesta Suomen sisällissodan päättymiseen. Alkuperäislähteinä tutkielmassa käytetään kuutta punaisten ydinalueilla ilmestynyttä työväenliikkeessä vakiintuneen aseman saavuttanutta suurilevikkistä lehteä (Eteenpäin, Kansan Lehti, Kansan Tahto, Sosialisti, Työ ja Työmies) sekä lisäksi yhtä pilalehteä (Kurikka). Tarkastelun kohteena ovat kommentoivat, arvostuksia sisältävät pääkirjoitukset sekä lehdissä julkaistut symboliset runot ja pilakuvat. Tutkimusmenetelmänä sovelletaan historiallisessa lehdistötutkimuksessa yleisimmin käytettyä laadullista metodia. Sisäinen lähdekritiikki huomioidaan erityisesti, sillä tutkielman kohteena on äärimmäisen propagandistinen aineisto. Propagandan avaamiseksi hyödynnetään Pertti Hemánuksen ja varsinkin Harold D. Lasswellin näkemyksiä propagandasta yhdistettyinä Heikki Luostarisen luomaan käsitykseen viholliskuvan rakentumisesta. Sota-ajan osalta propaganda-analyysissä otetaan huomioon Suomen Kansanvaltuuskunnan sensuuri sekä toimittajien itsesensuuri. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi työväenlehdistön toiminnan historiallista kehittymistä, jonka pohjalta luodaan kokonaiskuva lehdistön käymän retorisen luokkataistelun muuttumisesta luokkasodaksi vuoden 1917 aikana. Sisällissodan osalta kartoitetaan lehtien suhtautumista aseellisen vallankumouksenaikaisiin ilmiöihin ja lopulta rauhankysymykseen sekä kannanottojen pohjalta luotua kuvaa luokkataisteluvihollisesta. Työväenlehdistön harjoittama propaganda noudatti ensimmäisen maailmansodan aikana yleisesti käytössä ollutta tapaa: omaa toimintaa ylistettiin ja vastustajan mustamaalattiin. Sisällissodan sytyttyä kirjoittelun luonne muuttui jyrkemmäksi. Kyseessä oli kielellinen muutos agitaatiopropagandan suuntaan. Lehtienväliset linjaerot osoittautuivat odotettua vähäisemmiksi. Ne tulivat esille lähinnä aste-eroina, jotka ilmenivät alkuoletuksenkin mukaan vain sotaa edeltäneissä kirjoituksissa