Eri hankintamuodot julkisissa investoinneissa

Tässä kirjoituksessa jäsennellään julkisten palvelujen tuotannon organisointia koskevaa keskustelua sekä näkemyksiä siitä, miten uusia yksityiseen rahoitukseen perustuvia hankintamalleja tulisi suhteuttaa perinteisiin hankintamalleihin. Hankintamallien tarkastelun perusteella voidaan väittää, että mallit, joissa yksityiselle palveluntarjoajalle siirretään kaikki palvelun tuottamiseen liittyvät vastuut, eivät sinällään paranna julkisten investointien ja palveluiden tuotannon taloudellista tehokkuutta. Saman tuleman voi aikaansaada myös ilman yksityisen sektorin roolin kasvattamista julkisissa palveluissa. Uudet mallit ovat viime kädessä seuraus julkisen sektorin tehottomuudesta. Tässä tilanteessa olisikin syytä pohtia analyyttisesti, tulisiko hallintoelinten vastuulle siirtää todellisten palvelujen tuotannon tilalle monimutkaisia hankintamenetelmiä vai puuttua kannustinjärjestelmään, joka luo tehottomuutta julkisella sektorilla.In this paper I analyze the debate on private sector involvement in the public infrastructure investment and production of public goods and services. Comparing different procurement methods (e.g. Public-Private Partnership and public procurement) I argue that private sector involvement does not necessarily improve the efficiency of the procurement process. If, however, the management of public funds and public sector in general suffers from inefficiencies due to lack of proper incentive system, new procurement methods with private financing may provide an alternative that involves higher powered incentives contributing to cost efficient procurement process. We should therefore analytically examine whether it is optimal for the public sector to engage in complex contracting with private sector or improve the existing procurement practices to generate an incentive system which would mitigate the inefficiencies inherent in public procurement