Uncovering the Dimensions of the Common Good - Problems of Measurement of the Size of the Public Sector

There are problems in the measures of the size of the public sector both from the perspective of welfare state policies, monetary policy and the analysis of the economic role of public sector in general. In practice there are several different measures (e.g. total tax rate, total government expenditures /GDP, government value added/GDP, public consumption plus investments/ GDP). These give quite different values of the size of the government, and the ranking of countries in international comparisons changes depending on what measure is used. In closer inspection it appears that very few indicators are internationally comparable. For example the meaning of the total tax rate differs depending on the tax system in a country. Some countries tax income transfers and some others do not. It is, therefore, not easy to get comparable information about the net financial burden of the welfare state. In monetary policy the size of the public sector has become important because of the EMU criteria. The indebtedness of the government (debt/GDP) as an EMU criterion is defined on the basis of gross debt. Countries have, however, in different extent loan receivables. Therefore countries position with respect to EMU-criteria might change if net debt would be used as a measure of indebtedness. The paper analyses the size of the public sector from several different perspectives. Since it is difficult to get a holistic idea about the size of the public sector, it is recommended that in the connection of national accounts a special satellite system should be developed in order to better serve different analytical purposes where the size of the public sector in the economy is needed.Julkisen sektorin koon mittaamisessa on puutteita sekä hyvinvointipolitiikan, rahapolitiikan että ylipäätänsä julkisen sektorin kansantaloudellisen roolin analysoinnin kannalta. Käytössä on useita eri mittareita. Näitä ovat mm. kokonaisveroaste ja julkisten menojen suhde kansantuotteeseen. Mittareina on usein myös julkisen sektorin arvonlisäys tai julkiset kulutus- ja investointimenot kansantuotteeseen suhteutettuna. Nämä mittarit antavat hyvin erilaisen kuvan julkisen sektorin suuruudesta. Myös maiden järjestys vaihtelee riippuen siitä mitä mittaria käytetään. Mittareiden lähempi tarkastelu osoittaa, että niiden välillä on tärkeitä käsitteellisiä eroja. Esimerkiksi kokonaisveroasteeseen vaikuttaa huomattavasti se verotetaanko tulonsiirtoja vai ei. Verojärjestelmien eroista johtuen tämäkään mittari ei ole erityisen luotettava kansainvälisissä vertailuissa. Julkisen sektorin koko on tullut rahapolitiikassa tärkeäksi EMU kriteerien myötä. Julkinen velka ei saa olla yli 60 % suhteessa BKT:hen. Velka on määritelty kuitenkin bruttovelkana. Julkisen sektorin varallisuusasema riippuu viime kädessä kuitenkin mm. siitä, onko sillä myös lainasaatavia. Nettovelka olisikin eri maita oikeudenmukaisemmin kohteleva mittari. Kirjoituksessa tarkastellaan julkisen sektorin koon mittaamista useista eri näkökulmista. Johtopäätöksenä suositellaan erityistä satelliittitilien järjestelmän kehittämistä julkisen sektorin kansantaloudellisen rooli nykyistä selkeämmäksi määrittelemiseksi