Arjen kestävä kehitys : Tutkimus vastuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta arjen ympäristöpuheessa

Viime vuosina yhteiskuntapoliittisessa tutkimuksessa on voimistunut vaatimus siitä, että sosiaalipolitiikan ja ympäristöpolitiikan tulisi lähentyä toisiaan. On katsottu, että ihmisten hyvinvointia ja sen politiikkaa tulisi toteuttaa ekologisesti kestävissä rajoissa ja ettei sosiaalipolitiikka nykyisellään ota riittävästi huomioon tuotannon ja kulutuksen globaalia ekologista ulottuvuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan arjen hyvinvointia ympäristönäkökulmasta. Tutkimusta taustoitetaan esittelemällä suomalaisen sosiaalipolitiikan lähtökohtia sekä ympäristöpolitiikan ja sen tutkimuksen lähtökohtia ja tarkastelemalla, mitä annettavaa näillä kahdella alueella voisi olla toisilleen. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii Ilmo Massan ja Risto Haverisen (1998) suomalaiseen ympäristöpoliittiseen tutkimukseen tuoma käsite arkielämän ympäristöpolitiikka, jolla normatiivisesti tarkoitetaan ihmisten arkielämän ekologisesti kestäviä valintoja. Tutkimuksessa selvitetään, miten kestävä kehitys käsitetään arjessa ja minkälaista kritiikkiä kestävää kehitystä kohtaan esitetään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan minkälaiset asiat edistävät ympäristövastuullista toimintaa ja toisaalta minkälaisia esteitä ympäristövastuulliselle toiminnalle on. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, mitä annettavaa arjen tasolla, pienellä ympäristöpolitiikalla on makrotason suurelle ympäristöpolitiikalle. Tutkimusaineiston muodostaa kuusi Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien sekä Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy:n toteuttaman 4V-hankkeen parissa kerättyä ryhmähaastattelua. Haastatteluihin osallistui edellä mainituissa kaupungeissa vuokralla asuvia henkilöitä. Metodina tutkimuksessa käytetään diskurssianalyysia. Aineistoa tarkasteltiin aineistolähtöisesti, eli tutkimuksen aluksi pyrittiin selvittämään, minkälaisia diskursseja aineistosta on löydettävissä. Aineistosta nousikin esiin yllättävä diskurssi maahanmuuttajista asuinyhteisön jäseninä. Tämän diskurssin avulla tutkimuksessa tarkastellaan eriarvoistamisen ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Aineiston perusteella yksi suurimmista haasteista ekologisesti kestävämmälle yhteiskunnalle on kestävän kehityksen monitulkintaisuus ja sen monet määritelmät. Mitään yksiselitteistä määritelmää kestävästä kehityksestä ei ole saatu niin mikro- kuin makrotasollakaan ja näin ollen arjen tasolla ei ole lainkaan selvää, mitkä toimet edesauttaisivat kestävyyttä luonnon kannalta. Analyysissa osoitetaan, että pienen ympäristöpolitiikan toimijoilla on halua vaikuttaa suureen ympäristöpolitiikkaan. Johtopäätöksenä todetaan, että kestävä kehitys käsitteenä olisi hyödynnettävissä erityisesti, jos se sidottaisiin arkielämän ympäristöpolitiikkaan ja sitä kautta yksilön vastuuseen arjen käytännöissä. Tutkimuksessa osoitetaan, että arjen tasolla yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat erittäin vahvoja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Myös ympäristövastuullinen toiminta koetaan ainakin osittain merkitykselliseksi, ja tätä kautta myös hyvinvointia lisääväksi tekijäksi. Analyysissa osoitetaan, että keskeistä tulevaisuuden kannalta on se, kuinka makrotason politiikalla voitaisiin tukea laajempaa osallisuutta ja antaa tarvittavia resursseja osallistumiseen ja toimimiseen yhteiskunnassa ja pienemmissä yhteisöissä