Järjestäytyneen rikollisryhmän määritteleminen : kansallisen ja kansainvälisen rikosoikeuden kompastuskivi

Tutkimuksen kohteena on järjestäytyneen rikollisryhmän oikeudellinen määritteleminen. Järjestäytyneen rikollisryhmän käsitteelle on annettu tietty sisältö niin Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan unionin instrumenteissa kuin kansallisessa rikoslaissakin. Nämä määritelmät kuitenkin poikkeavat toisistaan jossain määrin. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää eri sääntelyinstrumenteissa olevien ryhmämääritelmien tarkka sisältö, määritelmien käsitteellinen ja oikeudellinen suhde toisiinsa sekä valituista määrittelytavoista aiheutuvat ongelmat. Tutkimuksessa pyritään antamaan perusteltuja tulkintasuosituksia määritelmien tulkinnasta sekä esittämään sääntelyä koskevia kehitysehdotuksia todettujen ongelmakohtien ratkaisemiseksi. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä on tutkimuksellisesti kiinnostava useasta syystä. Ensinnäkin kyse on ilmiöstä, jota on vaikea sijoittaa yksiselitteiseen käsitteelliseen muottiin, minkä lisäksi itse ilmiötason laajuudesta ja ominaispiirteistä ei ole saavutettu yleistä konsensusta. Toisaalta rikollisryhmän määrittelyssä on kysymys myös laajemmista suuntauksista rikosoikeuden kehittymisessä. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritteleminen on korostuneesti nykypäivän rikosoikeutta siinä mielessä, että kysymys ei ole yksin kansallisesta lainsäädännöstä, vaan erilaisilla kansainvälisillä velvoitteilla on ollut vahva rooli kansallisten ryhmämääritelmien kehittymisessä ja niiden sisällön määrittymisessä. Samalla järjestäytynyt rikollisuus toimii malliesimerkkinä kansallisen rikosoikeuden sisäisestä pirstaloitumisesta ja niistä ongelmista, joita kansallisten ja kansainvälisten normien ristiriitatilanteista aiheutuu. Tutkimuksessa luodaan aluksi pohja oikeudellisten määritelmien tarkastelemiselle selvittämällä järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan ilmiötason tutkimuksen havaintoja. Oikeudellisten määritelmien tarkastelun luonnollisena lähtökohtana ovat kansainväliset määritelmät niiden kansallista lainsäätäjää velvoittavan vaikutuksen vuoksi. Kansainväliset velvoitteet osoittautuvat kuitenkin ongelmallisiksi ennen kaikkea siitä syystä, että niissä omaksutut määritelmät ovat sisällöltään niin avoimia ja epämääräisiä, ettei niiden soveltamisalaa ole helppo hahmottaa, ja tästä johtuen määritelmien soveltaminen sellaisenaan vaikuttaisi ongelmalliselta rikosoikeudellisille säännöksille asetetun tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta. Kansallisessa rikoslaissa ryhmämääritelmiä on kolme. Määritelmät poikkeavat toisistaan siinä määrin, etteivät ne ole tulkinnallisin keinoin yhteensovitettavissa. Lisäksi kansalliset määritelmät poikkeavat kansainvälisten velvoitteiden määritelmistä. Tutkimuksessa omaksutun näkemyksen mukaan kansallisia säännöksiä ei myöskään ole mahdollista tulkita täysin yhdenmukaisesti kansainvälisten velvoitteiden kanssa, sillä tällainen tulkinta johtaisi kansallisten säännösten soveltamisalan hallitsemattomaan laajenemiseen. Useiden erilaisten ryhmämääritelmien sisällyttäminen kansalliseen rikoslakiin ei ole toivottavaa, ja yhdistettynä ristiriitaisuuksiin kansainvälisiin määritelmiin nähden sääntelyn monimuotoisuus tekee siitä erittäin vaikeasti hallittavan kokonaisuuden. Vielä kun määritelmät eivät näyttäisi tavoittavan ilmiötason todellisuutta kovinkaan hyvin, käy tarve uuden määritelmän laatimiselle niin kansainvälisellä kuin kansallisella tasolla selväksi