Neuvotteluvastuu yrityskaupan valmistelussa

Tutkielmassa käsitellään sopimuksen neuvotteluvaiheeseen liittyvää vastuuta voimassa olevan oikeuden ja toisaalta sopimustek-niikan näkökulmasta. Tarkastelu kohdistetaan yrityskaupan valmistelun erityispiirteisiin. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kotimaista ja muuta pohjoismaista aineistoa, erityisesti oikeustapauksia ja –kirjallisuutta. Huomiota kiinnitetään myös laajemmin oikeusvertailevaan aineistoon, sillä yrityskauppojen sopimuskäytäntö on huomattavan kansainvälistynyttä. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeustaloustieteellisiä reaalisia argumentteja, sillä taloudellisella tehokkuudella voidaan nähdä olevan erityistä merkitystä liiketoimintaympäristössä, kuten juuri yrityskauppojen yhteydessä. Ennen varsinaisten neuvotteluvastuuperusteiden käsittelyä culpa in contrahendo -vastuulle pyritään muodostamaan teoreettinen lähtökohta, jonka valossa neuvottelujen katkeamista jäljempänä tarkastellaan. Vastuun arvioinnissa keskeistä on osapuolen tuot-tamus ja toisen osapuolen luottamus. Tuottamuksen ja luottamuksen välistä suhdetta arvioidaan tutkielmassa neuvotteluvapauden ja neuvottelulojaliteettiperiaatteen avulla. Sopimusvastuu nähdään luottamukseen perustuvana, jolloin neuvotteluvastuukin voi-daan nähdään osana sopimusvastuuta. Sopimusvastuuta ja sopimusneuvotteluja tarkastellaan vaiheittain kehittyvänä prosessina. Tutkielmassa neuvottelut jaetaan sitovuudeltaan kolmeen vaiheeseen, jotka ovat (i) täysi neuvotteluvapaus, (ii) rajoitettu neuvotte-luvapaus sekä (iii) sopimuksentekovelvollisuus. Varsinaisten vastuuperusteiden käsittely aloitetaan yrityskaupan valmistelulle tyypillisistä tekijöistä, jotka vaikuttavat siirtymiseen neuvottelujen sitovuusasteelta toiselle. Tarkastelussa huomioidaan erityisesti yrityskaupan luonne monimutkaisena projektina sekä erilaiset neuvotteluosapuolten käyttämät väli-instrumentit. Monimutkaisten transaktioiden kohdalla vahvana olettamana tavallisesti on, että neuvotteluissa ei synny mitään sitovaa ennen kuin kaikista yksityiskohdista on päästy yksimielisyyteen. Toisaalta erilaiset väli-instrumentit, jotka eivät tavallisesti vielä merkitse täyttä sopimusvastuuta, saattavat rikkoa tämän olettaman. Erityinen merkitys on niin sanotuilla prekontraktuaalisilla sopimuksilla, aiesopimuksilla ja esisopimuksella. Sitovuuden kehittymisen tarkastelun jälkeen huomio kiinnitetään tarkemmin neuvotteluvaiheen velvoitteisiin. Neuvotteluvaiheen velvoitteet jaetaan tutkielmassa negatiivisiin ja positiivisiin lakimääräisiin velvoitteisiin sekä osapuolten keskenään sopimiin velvoit-teisiin. Velvoitteita tarkastellaan suhteessa neuvottelujen vaiheeseen. Osa velvoitteista pysyy voimassa vielä neuvottelujen katket-tuakin. Yrityskaupoissa erityisen merkityksellisiä negatiivisia velvoitteita ovat salassapito- ja hyödyntämiskielto. Positiivisista vel-voitteista tärkein on tiedonantovelvollisuus, jonka todetaan yrityskaupoissa olevan hieman kapeampi kuin tavanomaisessa irtaimen kaupassa. Lakimääräisten velvoitteiden täsmentymättömyyden vuoksi osapuolten keskenään disponoimat velvoitteet saavat eri-tyistä merkitystä. Yrityskaupoissa tärkeimmät sovitut velvoitteet liittyvät salassapidon täsmentämiseen, neuvottelueksklusiviteettiin sekä erilaisiin kaupan strukturointeihin huutokaupan tyylisiksi. Tärkein neuvottelujen katkeamisesta aiheutuva oikeusseuraamus on vahingonkorvausvastuu, joka yleensä mitataan niin sanotun negatiivisen sopimusedun mukaisesti. Korvattavaksi tulee yleensä välittömiä vahinkoja, mutta myös välilliset vahingot voidaan kor-vata. Poikkeuksellisesti kysymykseen saattaa tulla myös positiivisen sopimusedun mukainen vahingonkorvaus tai jopa luontois-suoritusvastuu. Yrityskaupoissa näin ankara vastuu saattaa käytännössä liittyä lähinnä kaupan strukturointeihin