Kuka äitiä suojelee? : Äiteihin kohdistuva perhesuhdeväkivalta lastensuojelun avohuollossa

Tutkielma on käytäntötutkimus äiteihin kohdistuvasta perhesuhdeväkivallasta ja sen kohtaamisesta lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Tutkielman taustalla on huoli perhesuhdeväkivallan yleisyydestä Suomessa ja ilmiön kärjistymisestä traagisten perhesurmien myötä. Pragmatistiseen tiedontuotantoon pohjaavassa käytäntötutkimuksessa lähtökohtana on esioletus lastensuojelutyöntekijöiden asiantuntijuudesta perhesuhdeväkivallan suhteen perheiden kanssa tekemänsä käytännön työn vuoksi ja heidän kyvystään tuottaa tietoa tämän työkokemuksensa johdosta. Tutkielman tavoite on lisätä lastensuojelutyöntekijöiden kokemusasiantuntijuuden avulla ymmärrystä perhesuhdeväkivallasta ja sen sekä lastensuojelun avohuollon työntekijöiden perustehtävän välisestä suhteesta, vaikuttavista työkäytännöistä, resursseista ja työskentelyn kehittämistarpeista. Lisäksi tutkielmassa ollaan teorialähtöisemmin kiinnostuneita työntekijöiden perhesuhdeväkivaltaa koskevista diskursiivisista valinnoista sekä työntekijöiden näkemyksistä äitien perhesuhteissaan vahingoittumisen vaikutuksesta lastensuojelun avohuollon työskentelyyn. Tutkielmassa esitellään perhesuhdeväkivallasta tehtyjä tutkimuksia ja pohditaan siihen liittyvien käsitemäärittelyjen merkitystä. Tutkimuskysymyksiä lähestytään aineistolähtöisesti peilaten niitä uusimpaan tutkimukseen. Tutkielman taustalla oleva teoreettinen viitekehys on feministinen. Feministisessä teoriassa erityishuomio kiinnittyy epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin. Suomalainen perheväkivaltatutkimus on liittynyt vasta 1990-luvulla muuhun länsimaalaiseen feministiseen tutkimusperinteeseen, koska sitä ennen tasa-arvoistavat perheväkivallan diskurssit hallitsivat suomalaista perheväkivaltakeskustelua ja -työtä pyrkien sukupuolierojen neutralisoimiseen (Keskinen 2005). Marianne Notko on väitöstutkimuksessaan (2011) avannut uutta näkökulmaa perheväkivaltatutkimukseen kirjoittaessaan perhesuhteiden monimutkaisuudesta ja niiden relationaalisuuden vaikutuksesta väkivaltaisissa suhteissa pysymiseen. Tässä yhteydessä keskeisinä käsitteinä ovat naisten vahingoittuminen, naisten vastuun ja hoivan positioon lukkiutuminen ja näiden tekijöiden vaikutus perhe- ja parisuhdeväkivallan kehään jäämiseen. Tutkielmassa on haastateltu lastensuojelun avohuollon sosiaalityön toimipisteen sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Työntekijät on haastateltu ammattiryhmittäin kahdessa eri fokusryhmässä, koska tavoitteena oli kerätä vertailutietoa eri ammattiryhmien näkemyksistä tutkimusaiheesta. Aineistonkeruumetodina fokusryhmähaastattelut liittyivät käytäntötutkimuksen luonteen mukaiseen tiedontuotantoon, jossa haastatellut työntekijät tuottivat keskusteluissa uutta tietoa perhesuhdeväkivallasta ja sen parissa tehtävästä työstä. Tutkimusaineisto on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusaineiston analyysin myötä aineistosta nousi neljä sitä kuvaavaa teemaa, jotka olivat 1) perhesuhdeväkivallan ja oman perustehtävän välinen suhde, 2) vaikuttavat työkäytännöt, 3) resurssit ja 4) työn kehittämistarpeet. Näiden aineistoa kuvaavien teemojen avulla vertailtiin haastatteluteemojen esiintymistä aineistossa, tehtiin yleistyksiä ja rakennettiin abstraktimpaa käsitteellistä näkemystä äiteihin kohdistuvasta perhesuhdeväkivallasta ja siihen liittyvistä työkäytännöistä sekä vaikuttavan työn edellytyksistä lastensuojelun avohuollossa. Tutkielman tulosten mukaan sekä sosiaalityöntekijät että sosiaaliohjaajat olivat työssään havainneet väkivallan sukupuolittuneen luonteen ja tunnistaneet perhesuhdeväkivallan pitkään jatkuessaan vahingoittavan äitien kykyä suojata itseään ja lapsiaan. Sosiaalityöntekijät kokivat perustehtäväänsä kuuluvan velvoitteen yhteiskunnallisen vaikuttamisesta ja verkostotyöstä, kun taas sosiaaliohjaajat ymmärsivät perustyönsä konkreettisempana asiakastyönä. Sosiaalityöntekijät olivat sosiaaliohjaajia useammin joutuneet päätösoikeutensa vuoksi isien uhkailun kohteeksi. Kaikki työntekijät olivat kokeneet työn usein turhauttavana muutosprosessien hitauden vuoksi. Molemmat ammattiryhmät näkivät perustehtävänsä näkökulmasta kriisitilanteissa sovellettavalla intensiivisellä työotteella olevan parhaiten mahdollista päästä vaikuttavuuteen omassa työssä. Työntekijät toivoivat henkilöstöresurssien lisäksi lapsilähtöisten työmuotojen kehittämistä ja lisää koulutusta perhesuhdeväkivallan kohtaamiseen. Muuten työntekijät eivät uskoneet juurikaan pystyvänsä nykyisillä resursseilla lisäämään perhesuhdeväkivaltatyön vaikuttavuutta. Työntekijät näkivät syynä tähän olevan etenkin peruspalveluiden rakenteelliset puutteet ja ongelmat viranomais- ja asiantuntijayhteistyössä. Molemmat ammattiryhmät olivatkin alimitoitettujen peruspalveluiden ja resurssien vuoksi kokeneet lastensuojelua kohtaan esitetyt ongelmien ratkaisuvaatimukset kohtuuttomiksi