Nuorten vakavan väkivallan muutos ja teonpiirteet 2002-2010

Tutkielma tarkastelee poliisin tietoon tullutta nuorten vakavaa väkivaltaa vuosina 2002–2010. Kohteena ovat 18–20-vuotiaat nuoret, sillä tässä ikäryhmässä vakava väkivalta on yleisempää kuin muilla ikäryhmillä. Tutkielma kuvaa nuorten vakavan väkivallan määrää, trendejä ja piirteitä. Poliisiasiantietojärjestelmästä (PATJA) on poimittu törkeät pahoinpitelyt, henkirikoksen yritykset ja henkirikokset. Tästä alkuperäisaineistosta on muodostettu kolme erillistä aineistoa, joista kaksi ensimmäistä on kokonaisaineistoja: juttupohjainen aineisto (N=2278) ja epäiltypohjainen aineisto (N=2653). Kolmas on teonpiirreaineisto (N=286), joka on kolme tarkasteluvuotta sisältävä satunnaisotannalla poimittu näyte. Aineistojen avulla rikoksia ja niiden kehitystä tutkitaan kolmesta eri näkökulmasta: (1) kokonaismäärällisesti, (2) sosiodemografisten piirteiden mukaan ja (3) teonpiirteiden mukaan. Tutkielma yhdistelee määrällistä (deskriptiivinen ote) ja laadullista aineistoa (sisällönerittely). Aineiston analyysi on määrällinen. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, onko nuorten vakava väkivalta muuttunut 2000-luvulla ja minkälaisia nuorten vakavan väkivallan teonpiirteet ovat. Lisäksi, mikäli poliisin tietoon tulleessa nuorten vakavassa väkivallassa havaitaan muutoksia, tutkielma selvittää, mihin osaryhmiin ne paikallistuvat. Aineistoa disaggregoimalla selitetään aggregaattitasoisen rikollisuusrakenteen muutoksia täsmentämällä niiden sijaintia tekijä-, uhri- ja teonpiirrerakenteessa. Kyseessä on rikosrakenteen erittely, josta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä yksilötasolla rikosalttiutta selittäviin tekijöihin. Jotta tutkimus erittelisi myös sitä, minkälaisia yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä syitä väkivallan taustalla on nähty olevan, tulokset on kytketty sosiologisen kriminologian tärkeimpiin teorioihin: paineteoriaan, kontrolliteoriaan, oppimisteoriaan, leimautumisteoriaan ja rutiinitoimintojen teoriaan. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että poliisin tietoon tullut nuorten vakava väkivalta kääntyi laskuun 2000-luvun lopulla kahden korkeamman tason rikosvuoden jälkeen. Muutos ei ainoastaan paikallistunut rikosten ja niistä epäiltyjen määrän vähenemiseen, vaan myös teonpiirteissä tapahtui muutoksia. Tulosten mukaan erityisesti kantaväestön miesten julkisella paikalla tapahtuva väkivalta väheni. Väkivalta tuntemattomien taholta väheni ja yleisimmin väkivalta tapahtuu nyt yksityisasunnossa tutun, ystävän tai ryyppykaverin toimesta. Väkivalta on muuttunut myös lievempään suuntaan. Teräaseiden käyttö väkivallan välineenä on vähentynyt (ovat silti edelleen yleisin tekoväline) ja ilman välinettä tehty väkivalta on suhteessa kasvanut. Näin ollen vakavan väkivallan vammoissa on tapahtunut myös lievenemistä. Väkivallan väheneminen keskittyi asukasluvultaan suurimpiin maakuntiin. Tutkimuksen päätulokset voidaan kytkeä erityisesti rutiinitoimintojen teoriaan, jossa kolme rikoksen tapahtumisella asetetaan kolme ehtoa. Nämä ehdot (1) motivoitunut tekijä, (2) sopiva uhri ja (3) valvomaton tila täyttyvät nykyään paremmin toisilleen tuttujen henkilöiden kesken yksityisillä paikoilla. Vakavan väkivallan vähenemisestä huolimatta väkivallassa tapahtuneet teonpiirteiden muutokset ovat muuttaneet nuorten väkivaltaa enemmän perinteisen suomalaisen vakavan väkivaltarikollisuuden suuntaan. Tuloksissa näkyy myös piirteitä itsekontrolliteoriasta, sillä väkivalta on usein tilannesidonnaista, spontaania ja impulsiivista. Syitä nuorten väkivallan muutoksiin on etsitty myös nuorten syrjäytymisen ja siihen johtavien syiden kannalta. Väkivalta nähdään yhä useammin kasautuvan sille ryhmälle nuoria, joilla on jo valmiiksi ongelmia elämänhallinnassa