Avustusrikokset talousrikollisuuden muotona

Tutkielma käsittelee avustusrikollisuutta talousrikollisuuden osana. Tarkastelun erityisenä kohteena ovat rikoslain 29 luvun säännökset avustuspetoksesta ja avustuksen väärinkäytöstä. Lisäksi tutkielmaan on otettu mukaan viimeaikaista oikeuskäytäntöä, jonka avulla pyritään nostamaan esiin avustusrikosten yhteydessä ilmeneviä kysymyksiä sekä konkretisoimaan avustusrikoksiin liittyvää problematiikkaa. Tutkielmassa huomioidaan myös EU:n yhteisöpetossopimus, joka edellyttää kaikkia jäsenvaltioita kriminalisoimaan kansallisessa rikoslaissaan EU:n menoihin ja tuloihin kohdistuvan yhteisöpetoksen. Yhteisöpetoksella tarkoitetaan tällöin tahallista tekoa tai laiminlyöntiä, jonka seurauksena EU:n talousarvioon kuuluvia varoja joko nostetaan tai pidätetään oikeudettomasti. Tutkielmassa luodaan lisäksi katsaus avustusjärjestelmiin ja avustusten valvontaa koskeviin ongelmiin. Tällöin huomio kiinnittyy erityisesti avustusrikosten rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja hallinnolliseen sanktiojärjestelmään. Avustusjärjestelmiä ja valvontaa tarkastellaan sekä EU oikeudellisesta että kansallisesta näkökulmasta käyttäen hyväksi lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta ja EU oikeudellista lähdemateriaalia. Lähestymistapana tutkimusaiheeseen käytettään normikeskeistä tutkimusasetelmaa, joten avustusrikoksia käsitellään tutkielmassa rikoslainopillisesta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on valitun metodin avulla pyrkiä saamaan selville voimassaolevan oikeuden kanta avustusrikoksiin, sekä eritellä syitä avustusrikosten vähäiseen ilmituloon. Avustusrikosten tunnusmerkistöjä tarkastellaan myös laillisuusperiaatteen täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta. Avustusrikosten melko avoimet tunnusmerkistöt sekä avustusrikosten taustalla oleva usein vaikeaselkoinen lainsäädäntö voi olla osittain syynä avustusrikosten harvinaisuuteen. Koska avustusrikokset liittyvät usein organisoituun toimintaan ja avustusta haetaan yrityksen tai yhteisön toimintaa varten, käsitellään tutkielmassa myös tekijäpiiriä ja rikosvastuun kohdentamista. Käytännössä avustusrikosten tekeminen edellyttääkin usein laajaa tietämystä tukijärjestelmien toiminnasta ja tuettavan toiminnan laadusta. Avustuspetoksen osalta tekijäpiiriä rajaa hieman se, että avustuksen tulee olla RL 29:5:ssä määritellyllä tavalla muuhun tarkoitukseen kuin henkilökohtaiseen kulutukseen myönnetty. Euroopan unionin yhteisöpetossopimus sisältää puolestaan määräykset yritysjohtajien rikosoikeudellisesta vastuuasemasta. Jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan tarvittavat toimenpiteet, joilla yrityksissä päätös- ja valvontavaltaa käyttävät henkilöt on mahdollista saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö ovat käytännössä osoittautuneet vaikeasti toteen näytettäviksi teoiksi. Avustusrikosten avoimet tunnusmerkistöt ja tekojen tahallisuuden arviointiin liittyvät vaikeudet ovat myös toisinaan johtaneet avustusten takaisin perintään hallinnollisin keinoin, jolloin teko on jäänyt tutkimatta rikosoikeudelliselta kannalta. Samalla avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö kuitenkin kohdistuvat julkiseen talouteen vaarantaen eri avustusjärjestelmille asetettujen tavoitteiden toteutumisen. Välillisesti tekojen voidaan lisäksi katsoa kohdistuvan kaikkiin veronmaksajiin ja toisiin avustuksen hakijoihin