Romantiikkaa, förtitalismia vai inhimillistynyttä funktionalismia? : Suomen jälleenrakennuskauden arkkitehtuurihistoriografia

Tarkastelen tutkielmassani Suomen jälleenrakennuskauden arkkitehtuurista tehtyjä tulkintoja ja suhtautumista kauden rakennustaidetta kohtaan. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta taiteen ja arkkitehtuurin yleiskatsauksesta sekä yhdestä 1940-lukua epookkina tarkastelevasta kirjasta, jotka edustavat laajalevikkisistä arkkitehtuurihistorista. Niitä tarkastellaan Michel Foucault’n Tiedon arkeologia -teoksessa teoretisoimalla diskurssianalyyttisellä metodilla. Diskurssista etsitään sellaisia lausumisen tapoja, jotka kuvastavat kirjoittajien suhtautumista aikakauden arkkitehtuuriin. Jälleenrakennuskauteen on liitetty romanttisuuden leima, minkä lisäksi kaudesta on käytetty tyylinimiä “förtitalismi” ja “inhimillistetty funktionalismi”. Näiden ilmenemistä ja sävyä tarkastelen. Tutkielman toisen teoreettisen tason muodostaa moderniteetin aatteellisen taustan tarkastelu sekä modernin arkkitehtuurin historiassa ja teoriassa käytetyn käsitteistön tarkastelu. Niiden avulla havainnoidaan jälleenrakennuskauden arkkitehtuurin suhteutumista moderniteetin ja modernin arkkitehtuurin traditioon. Moderniteetin aatteellisen taustan pohdinta perustuu Jürgen Habermasin tulkintoihin moderniteetin filosofisesta diskurssista. Frankfurtin koulukunnan jatkajana ja kriittisen teorian uudistajana tunnettu Habermas käy läpi sitä aatteellista taustaa ja filosofista keskustelua, joka antaa leimansa koko modernille ajalle ja maailmalle. Tulkitani mukaan kriitiisen koulukunnan piirissä katsotaan valistuksesta alkaneen modernin projektin kuvan olleen yksipuolinen ja painottuneen ainoastaan järjen kategoriaan. Modernin projektin toisena vaiettuna rakennuskappaleena on romantiikka. Länsimaisissa taiteissa esikuvia on haettu vuoroin antiikista ja vuoroin ei. Romantiikka taidesuuntana on antanut leimansa useille suunnille, jotka eivät hakeneet innostustansa antiikista. Koska modernismi irtautui antiikin lisäksi historiasta, on sen yhteys romantiikkaan mahdollinen. Suomalaisen modernin arkkitehtuurin historiassa aatteellista romanttisuutta ei käsitellä, vaan arkkitehtuurin oikeutus on haettu perinteisesti järjen kategoriasta, mitä modernin arkkitehtuurin diskurssissa käytetyt käsitteet kuten “rationalismi” ja “funktionalismi” korostavat. Tätä taustaa vasten pyrin osoittamaan, että kaikki moderni arkkitehtuuri on luettavissa järjen ohessa myös romantiikan vaikutuspiiriin, eikä sen ilmeneminen pelkästään jälleenrakennuskauden rakennustaidetta kuvaamassa ole kovin osuvaa. Tavoitteenani on tarkentaa kuvaa jälleenrakennuskauden lisäksi taidehistorian historiasta. Tutkielmalle leimansa antaa eräänlainen tieteenfilosofinen ja -historiallinen näkökulma. Jo otsikossa esiintyvä historiografia kertoo tavoitteesta toimia eräänlaisena välitilinpäätöksenä. Historian kirjoituksen uudelleenuvun myötä saatava tieto mahdollistaa uusien tulkintojen tekemisen. Tutkimustuloksena havaitsen erilaisia suhtatumistapoja kauden arkkitehtuuria kohtaan sekä hyvin erilaista kielenkäyttöä. Eräillä kirjoittajilla romanttisuus on pejoratiivinen termi, kun taas toisilla sitä käytetään neutraalisti ja kolmansien sanavarastoon se ei kuulu lainkaan. Diskurssin tarkastelun myötä kirjoittajat jakautuvat suhtatumiseltaan ja sanastoltaan kolmeen ryhmään, joista muodostan koulukuntia. Koulukunnat ovat sijoittuneet eri arkkitehtuurin historiaa tuottaviin instituutioihin Suomen rakennustaiteen museossa, Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastossa ja Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineessa