Pääkaupunkilainen puhekieli kahden paikallisen ryhmän kuulemana ja keskustelemana

Tutkielmassa selvitetään kahden pääkaupunkiseutulaisen ryhmän, graafikkomiesten ja lastentarhanopettajaksi opiskelevien naisten, käsityksiä pääkaupunkilaisesta puhekielestä. Tutkielma on usean eri tutkimussuuntauksen ja -menetelmän risteyskohdassa. Teoreettisena viitekehyksenä ovat sosiolingvistiikka, kansanlingvistiikka ja kieliasennetutkimus. Aineistona on kaksi ryhmäkeskustelua, joiden virittäjänä toimi 12 ääninäytteen sarja. Näitä ryhmäkeskusteluja tarkastellaan laadullisesti. Tarkastelun keskiössä tässä työssä on kaksi erilaista kielenpiirrettä: avartuva diftongi ja terävä, etinen /s/. Tutkimuksen lähtökohtana ovat kielellisen variaation sosiaaliset merkitykset. Tavoitteena on tutkia, mihin vastaajat kiinnittävät huomionsa, kun heillä on tarjolla kuuntelumateriaali, millaisia mielikuvia ääninäytteet heissä herättävät sekä miten he perustelevat toisilleen mielikuviaan ja neuvottelevat niistä. Samalla selviää, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä ryhmien välillä on. Tutkielma pureutuu siihen, miten kuulijat reagoivat sosiolingvistiseen variaatioon sekä kuinka he muodostavat käsityksiään luoden puhujille sosiaalisia ja kielellisiä identiteettejä. Kaksi fokuksessa olevaa keskenään erilaista kielenpiirrettä, avartuva diftongi ja terävä, etinen /s/ osoittautuvat erilaisiksi myös niihin liitettyjen mielikuvien osalta. Avartuva diftongi koetaan suurelta osin suhteellisen neutraaliksi piirteeksi, eikä piirre assosioidu varsinaisesti mihinkään tiettyyn aluemurteeseen. Reagointi terävään, etiseen /s/:ään puolestaan on voimakkaampaa ja affektiivisempaa. Stereotyyppinen kuva helsinkiläisässästä on yleistä tietoa molemmille ryhmille, mutta puhujaan, jolla arvioidaan olevan helsinkiläisässä, liitetyt mielikuvat eroavat jonkin verran. Toisaalta havaitaan, että näytteet herättävät yksittäisissäkin vastaajissa ristiriitaisia arveluita ja mielipiteitä. Yleisesti ottaen mielikuvat puhujista ovat ryhmillä samansuuntaisia, ja keskustelijat kiinnittävät huomiota pääosin sellaisiin ilmiöihin, jotka ovat olleet tutkijan fokuksessa ääninäytteitä laadittaessa: osallistujat jakavat saman sosiokulttuurisen ymmärryksen ja tiedon. Ryhmien elämismaailmat ja samalla sosiolingvistiset maailmat ovat kuitenkin erilaiset. Tämä näkyy myös siinä, että keskusteluryhmien tapa käsitellä näytteitä eroaa toisistaan. Tutkimus osoittaa, että tutkimustapa vaikuttaa tuloksiin paljon. Niinpä ihmisten käsityksiä sosiaalisesta variaatiosta on aihetta tutkia myös muista näkökulmista ja muilla menetelmillä kuin mitä perinteisesti variaationtutkimuksessa ja kansanlingvistiikassa on ollut tapana