Nuorten kokema väkivallan pelko : rikosten seurausta vai yleisen turvattomuuden heijastusta?

Tutkielman tavoitteena on suomalaisnuorten kokeman väkivallan pelon yleisyyden ja jakautumisen kuvaaminen ja pelkoon yhteydessä olevien tekijöiden kartoittaminen. Monien kirjoittajien mukaan pelko ja turvattomuus ovat tulleet yhteiskunnassa aikaisempaa keskeisemmiksi. Rikollisuuden pelko ja turvattomuus on tutkimuskirjallisuudessa nähty monenlaisten yhteiskunnallisten muutosten seurauksiksi ja negatiivisten yhteiskunnallisten kehityskulkujen, kuten tilallisen eriytymisen, julkisen tilan katoamisen ja hyvinvointivaltion rapautumisen, aiheuttajiksi. Pelkoa on aikaisemmassa tutkimuksessa usein selitetty joko yksilöihin kohdistuneella rikollisuudella ja rikosriskillä tai muiden kuin rikollisuuteen liittyvien elämän epävarmuustekijöiden heijastumisella rikollisuuden pelon kokemuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan näiden kahden rikollisuuden pelon selitysmallin soveltuvuutta suomalaisnuorten kokeman väkivallan pelon selittämiseen. Tutkimuksessa käytetään kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä logistista regressionanalyysiä ja ristiintaulukointia. Tutkimusaineistona käytetään Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Nuorisorikollisuuskyselyä vuodelta 2008. Nuorisorikollisuuskysely on itse ilmoitetun rikollisuuden kysely, jonka perusjoukkona ovat peruskoulun yhdeksättä luokka-astetta käyvät nuoret. Keväällä 2008 toteutettuun kyselyyn vastasi 5826 oppilasta 70 eri koulusta. Kyselyn vastausprosentti oli 86. Tutkimuksessa selvisi, että väkivallan pelko ei kosketa suurinta osaa nuorista, mutta merkittävä osa nuorista kuitenkin pelkää väkivaltaa ainakin yhdessä paikassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin väkivallan pelon kokemista iltaisin kotikunnan tai kaupungin keskustassa, nuoren omalla asuinalueella, iltaisin julkisissa liikennevälineissä, koulumatkalla, koulun pihalla välitunnilla sekä kotona. Ainakin yhdessä näistä paikoista väkivallan pelkoa kokee 37 prosenttia tytöistä ja 21 prosenttia pojista. Tulosten perusteella väkivallan pelkääminen on yhteydessä rikosuhrikokemuksiin, sukupuoleen, perheen taloudelliseen tilanteeseen, nuoren ja tämän vanhempien välisiin suhteisiin, kuntatyyppiin ja itsekontrolliin. Pelon yhteys selittäviin tekijöihin kuitenkin vaihtelee sen mukaan, missä paikassa pelkäämisestä on kysymys. Esimerkiksi tyttöjen riski pelätä väkivaltaa on poikien riskiä suurempi keskustassa, asuinalueella ja julkisissa liikennevälineissä, mutta ei kotona, koulumatkalla tai koulun pihalla. Koulun pihalla pojilla on suurempi riski pelätä väkivaltaa kuin tytöillä. Uhrikokemuksista taas vanhempien harjoittama ruumiillinen kuritus on yhteydessä lisääntyneeseen väkivallan pelon riskiin ainoastaan nuoren kotona. Nuorten kokema väkivallan pelko näyttää siis olevan eri paikoissa erilaista. Pelon rikosperustaisuutta edustavien ja muiden yleistä turvattomuutta edustavien tekijöiden soveltuvuudesta nuorten kokeman väkivallan pelon selittämiseen selvisi tutkimuksen perusteella, että molempia selitysmalleja edustavat tekijät näyttävät selittävän koettua pelkoa. Kuitenkin muut kuin omiin rikollisuuskokemuksiin liittyvät tekijät näyttävät selittävän paremmin suurinta osaa koetusta pelosta. Silti verrattain harvinaiset kotona pelkääminen ja koulun pihalla välintunnilla pelkääminen selittyvät tulosten perusteella paremmin uhrikokemuksilla kuin muilla yleistä turvattomuutta edustavilla tekijöillä. Kokonaisuudessaan tutkimus osoittaa, että koettu väkivallan pelko on myös yhteiskunnallinen ja sosiologinen, laajemmin yleiseen epävarmuuteen kytkeytyvä ilmiö, eikä yksinomaan rikollisuuskokemusten seurausta