Kunniaan liittyvä väkivalta Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2007–2011

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kunniaan liittyvää väkivaltaa käsittelevää suomalaista julkista keskustelua. Tutkielman viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi eli näkemys todellisuuden sosiaalisesti ja vuorovaikutuksellisesti rakentuneesta luonteesta. Tutkielmassa ymmärretään erilaisten väkivallantekojen tai niiden uhkien määrittyvän kunniaan liittyväksi väkivallaksi puheen kautta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkielman tarkoituksenani on selvittää millaisena ilmiönä kunniaan liittyvä väkivalta näyttäytyy suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Tutkielmassa taustoitetaan kunniaan liittyvää väkivaltaa aikaisemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Tarkoituksena on tuoda esiin ilmiön moniulotteinen luonne. Tutkimuskirjallisuudessa kunniaan liittyvän väkivallan taustalla nähdään vaikuttavan muun muassa erilaiset kulttuuriin, uskontoon, sosiaaliseen yhteisöön ja sukupuoleen liittyvät tekijät ja kysymykset. Tutkielman aineiston muodostaa 87 Helsingin Sanomissa vuosina 2007–2011 julkaistua kunniaan liittyvää väkivaltaa käsittelevää tai sitä sivuavaa lehtitekstiä. Tekstit kerättiin systemaattisesti Helsingin Sanomien näköispainoksista tai painetuista lehdistä. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia. Tutkimusaineiston perusteella kunniaan liittyvä väkivalta näyttäytyy Suomessa ajankohtaisena yhteiskunnallisena ilmiönä ja ongelmana. Julkisessa keskustelussa on aikaisemmin pyritty etäännyttämään ongelma pois Suomesta (ks. Keskinen 2009a), mutta tällainen puhetapa ei noussut aineistosta esille. Pikemminkin teksteissä tuotiin esiin huoli siitä, että Suomessa ei suhtauduta ilmiöön tarvittavalla vakavuudella. Aineistosta hahmottui esiin neljä erilaista puhetapaa eli diskurssia, joiden kautta aihetta käsiteltiin lehtikirjoituksissa. Kunniaan liittyvä väkivalta näyttäytyi esimerkiksi eräänlaisessa moraalitajun ravistajan roolissa. Termiä käytettiin yhteyksissä, joissa sen käyttö jäi lukijalle epäselväksi tai termin avulla pyrittiin vahvistamaan jonkin asiantilan ei-toivottavuutta. Toisaalta kunniaan liittyvän väkivallan käsittely oli aineiston teksteissä usein varovaista ja tehtyjen käsitevalintojen kautta pyrittiin siihen, että ilmiö ei leimautuisi osaksi tiettyä kulttuuria tai etnistä ryhmää. Kolmannen sektorin eli lähinnä erilaisten järjestöjen edustajat olivat tärkeässä roolissa aineiston teksteissä. He toimivat eräänlaisessa asiantuntijan ja vastuuttajan roolissa kunniaan liittyvän väkivallan kysymyksissä. Aineistossa viranomaistahojen toiminta kunniaan liittyvää väkivaltaa käsittelevissä kysymyksissä näyttäytyi välinpitämättömänä, keinottomana ja byrokraattisena riippuen siitä, mistä toimijatahosta oli kyse. Kunniaan liittyvän väkivallan taustalla nähtiin vaikuttavan perinteisten arvojen ja uuden kulttuurin yhteentörmäykset. Yhteisöjen merkitystä kunniaan liittyvän väkivallan vastaisessa työskentelyssä korostettiin, sillä yhteisöillä nähtiin olevan valtaa suhteessa perheisiin ja yksilöihin. Aineiston analyysin pohjalta nousee esiin huomio siitä, että niin sanottu leimaamispuhetta välttävä diskurssi saattaa tosiasiallisesti tuottaa itsessään leimaavaa puhetta. Kunniaan liittyvä väkivalta liitettiin osaksi kunniakulttuureja ja sen nähtiin koskettavan maahanmuuttajia, ilman että näitä käsitteitä avattiin lukijalle. Koska kunniaan liittyvä väkivalta on sekä käsitteen tasolla että ilmiönä Suomessa vielä verrattain tuntematon on tärkeää, että julkisessa keskustelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten ja minkälaisten käsitevalintojen kautta aiheesta puhutaan