Suomalaisen metsätalouden monet kasvot : Kansallisen metsäohjelman toimijoiden käsityksiä kestävästä metsätaloudesta ja suosituksia sen kehittämiseksi

Pro gradu -tutkimus käsittelee suomalaisen metsätalouden moniulotteisuutta ja kestävään metsätalouteen kohdistettujen vastakkaisten tulkintatapojen kirjoa. Metsiin liitetään monenlaisia merkityksiä ja niitä on tulkittu eri aikoina useilla eri tavoilla. Tutkimuksen kohde on kansallinen metsäohjelma (KMO), joka on ulottunut vuoteen 2010 asti. Metsäohjelmaa alettiin valmistella helmikuussa 1998. Metsäohjelmassa on pyritty sovittamaan yhteen aikaisempia metsäohjelmia enemmän erilaisia arvoja ja päämääriä. Kansallisen metsäohjelman sisällön laajuuden vuoksi tutkimuksessa on ollut välttämätöntä rajata tutkimusalue. Metsäohjelman tarkoituksena on ollut huomioida metsien käytön taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kestävän kehityksen ajatus sisältyy siten olennaisesti ohjelmaan. Kansallisen metsäohjelman valmistelussa ja teossa on ollut mukana toimijoita erilaisista organisaatioista ja heillä kaikilla on erilaiset näkemykset ja tulkinnat metsätalouteen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuksessa perehdytään siihen, miten kansallisen metsäohjelman toimijat konstruoivat kestävää metsätaloutta nykyään. Tutkimuksessa tarkastellaan siis niitä käsityksiä, joita toimijat liittävät kestävään metsätalouteen. Tutkimuksessa selvitetään, miten ja millä toimenpiteillä kestävää metsätaloutta edistetään toimijoiden mukaan parhaiten, ja missä asioissa ollaan samaa mieltä ja eri mieltä. Tutkimuksessa pyritään myös antamaan metsäpoliittisesti relevantteja suosituksia toimijoiden erilaisten näkemysten pohjalta. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastatteluja. Toimijoiden haastattelut tehtiin toukokuussa 2005. Metsäohjelman valmisteluun ja sen seurantaan osallistuneiden henkilöiden suuren määrän vuoksi tutkimuksessa päätettiin keskittyä haastattelemaan vain itse metsäohjelman valmisteluun ja tekoon osallistuneita henkilöitä. Haastateltaviksi valittiin henkilöitä, jotka olivat mukana kansallisen metsäohjelman valmistelun eri työryhmissä. Haastateltavat pyrittiin valitsemaan mahdollisimman monipuolisesti niin, että mukaan tuli myös erilaisten organisaatioiden edustajia. Asiantuntijahaastatteluita kertyi yhteensä 14. Kaikki haastateltavat olivat metsä- ja ympäristöalan asiantuntijoita ja useimmiten johtotehtävissä. Haastateltavista 3 oli naisia ja 11 miehiä. Aineistoa on jäsennetty viiden laajan tulkintakehyksen kautta. Tässä apuna on ollut kehysanalyysi, jota on käytetty tutkimuksessa sekä tutkimusmenetelmänä että osana teoreettista viitekehystä. Tutkimuksen tavoitteena ei ole kuitenkaan ollut eritellä yksittäisten toimijoiden erilaisia kehyksiä, vaan löytää laajoja tulkintakehyksiä, joiden sisällä kestävästä metsätaloudesta puhutaan. Tutkimuksen lähestymistapa on konstruktivistinen, jota on pyritty soveltamaan kestävästä metsätaloudesta käytyyn keskusteluun. Perustellessaan kantaansa eri tulkintakehyksissä metsätalouden ja metsäteollisuuden toimijat vetoavat puheessaan lähinnä puuntuotannosta saataviin taloudellisiin hyötyihin sekä teollisuuden puuraaka-aineen saannin turvaamiseen. Luontotoimijat perustelevat näkemyksiään vetoamalla enimmäkseen metsien monimuotoisuuteen sekä lajiston uhanalaistumiseen. Metsätoimijoista metsänomistajia ja metsäammattilaisia edustavat toimijat taas perustelevat näkemyksiään paikallisten toimeentulon, työllisyyden sekä alueellisen kestävyyden näkökohdilla. Lisäksi haastateltavissa on ollut myös puolueettomia kannanottoja esittäviä toimijoita, jotka lähestyvät kestävää metsätaloutta sekä hyödynnettävyyden että hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan metsänkäyttömenetelmät, puunkäytön lisääminen, Etelä-Suomen luonnonsuojelualueiden perustamiset ja Natura-alueet sekä se, mihin maaseudun metsiin perustuvan elinkeinotoiminnan pitäisi perustua, ovat tekijöitä, jotka aiheuttavat eniten kitkaa toimijoiden välillä. Toimijoiden tulkinnoista löytyy eniten eroja näissä tekijöissä. Samaa mieltä taas toimijat ovat yleisesti siitä, että kaikkia kestävyyden puolia on edistettävä. Teollisuuden kasvavan puuntarpeen myöntävät kyllä kaikki toimijat, mutta ratkaisua ongelmaan haetaan vain erilaisin keinoin. Pohjois-Suomen luonnonsuojelutilanteen näkevät kaikki hyvänä. Myös Metso-ohjelma saa kannatusta kaikkien toimijoiden osalta paitsi yhden luontotoimijan, joka pitää sitä riittämättömänä keinona edistää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta. Johtopäätöksissä pyritään antamaan metsäpoliittisia suosituksia, joiden avulla kestävää metsätaloutta voisi kehittää. Tutkimuksessa ehdotetaan, että metsäpolitiikan toimijoiden kokoonpanoa on muutettava tasapuolisemmaksi sekä edistettävä osapuolien vahvaa yhteistyötä. Metsäsektorille kaivataan asennemuutosta. Uudistuksia tarvitaan myös metsäpolitiikan rakenteisiin. Metsäpolitiikkaa suositellaan kehitettävän niin, että se tukee metsien jatkuvaa kasvatusta. Metsäpolitiikan tukitoimenpiteitä taas kehotetaan suunnattavan enemmän jatkojalostuksen puolelle. Myös metsäteollisuussektoria kehotetaan uudistumaan ja satsaaman biotalouteen