Brücken zum Text : Die Paratexte der Kalevala-Verdeutschungen

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Kalevalan saksannosten paratekstien tarkoituksia ja tehtäviä. Paratekstejä ovat kaikki ne tekstit, jotka ovat teoksessa varsinaisen kaunokirjallisen osuuden lisäksi, kuten esi- ja jälkipuheet, omistuskirjoitukset sekä erilaiset viitteet ja hakemistot samoin kuin myös mahdolliset teoksen esittelytekstit. Tutkielmassa käsitellään Kalevalan runomuotoisten saksannosten paratekstejä. Yhtä lukuun ottamatta saksannokset koskevat Lönnrotin vuoden 1849 Kalevalaa kokonaisuutena. Useammassa käsiteltävässä saksannoksessa on hyödynnetty aiemman saksantajan käännöstä. Käsiteltävien teosten saksantajina tai aiempien saksannosten muokkaajina ovat toimineet Anton Schiefner (1852), Hermann Paul (1885−1886), Martin Buber (1914), Dagmar Welding (1948), Hans Fromm (1967), Wolfgang Steinitz (1968) ja Gisbert Jänicke (2004). Anton Schiefnerin saksannos julkaistiin vain kolme vuotta Lönnrotin alkuperäisteoksen jälkeen. Se oli samalla ylipäätään ensimmäinen Kalevalan käännös. Viimeisin, Gisbert Jänicken käsialaa oleva saksannos on vuodelta 2004. Kaikissa käsiteltävissä teoksissa kääntäjä itse on kirjoittanut esi- tai jälkipuheen. Paratekstin käsitettä tarkastellaan etupäässä Gérard Genetten Paratexte-teoksen teorian kautta (alkuperäisteos on ilmestynyt ranskaksi nimellä Seuils vuonna 1987). Michael Schreiber ja Harald Kittel ovat käsitelleet erityisesti käännösten paratekstejä, ja myös heidän teoreettisia näkemyksiään hyödynnetään tutkielmassa. Tutkimuksen kohteena on paratekstien tarkoitus ja tehtävät eri saksannoksissa. Tutkielmassa käsitellään, millä tavoin kääntäjä valmistelee ja ohjaa saksankielistä lukijaansa kulttuurisesti, kielellisesti ja ajallisesti vieraan teoksen vastaanottamiseen. Mitä seikkoja paratekstin laatija pitää keskiössä, kun hänellä on mahdollisuus esitellä ja suositella teosta lukijalle? Onko paratekstillä muitakin tarkoitusperiä kuin vain teoksen esitteleminen? Mitä paratekstit kertovat laatijastaan ja teoksen kohdeyleisöstä? Mihin kontekstiin paratekstin laatija eepoksen asettaa, eli miten hän käsittelee Kalevalan kansallista ja kansainvälistä merkitystä? Entä miten kääntäjä arvioi teoksen kaunokirjallista arvoa ja Kalevalan asemaa maailmankirjallisuudessa? Tutkimuksen kohteena on myös, miten kääntäjät kommentoivat Kalevalan kieltä ja kääntämisen haasteita, sekä miten he ottavat kantaa edeltäjiinsä ja perustelevat uuden käännöksensä tarpeellisuuden. Tutkielmassa verrataan saksannosten esipuheita suomenkielisten Kalevalan laitosten esipuheisiin. Nämä esipuheet osoittautuivat hyvin erilaisiksi, mikä juontaa juurensa saksan- ja suomenkielisten lukijoiden erilaisiin lähtökohtiin. Saksannosten esipuheet ovat lukijalleen usein ensimmäinen tietolähde Kalevalaan, kun taas suomalainen lukija omaa jo koulusivistyksensä kautta tietoa kansalliseepoksesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevalan laitoksissa Lönnrotin esipuhe vuodelta 1849 on vielä 2000-luvullakin validi esipuhe, joka ei kaipaa lisäyksiä. Saksannosten esi- ja jälkipuheet kommentoivat Kalevalaa. Vaikka paratekstit ovat keskenään hyvin erilaisia, niitä yhdistää pyrkimys toimia kulttuurisina siltoina teoksen ja lukijan välillä. Saksannosten esi- ja jälkipuheet ovat hyvin tekijänsä näköisiä ja poikkeavat merkittävästi toisistaan. Kääntäjien henkilökohtaiset lähestymistavat Kalevalaan ja heille henkilökohtaisesti tärkeät painotukset tulevat parateksteissä selkeästi ilmi. Juutalaisen hasidismin ja Rudolf Steinerin ajattelun vaikutukset näkyvät eräiden saksantajien parateksteissä. Toisilla saksantajilla pääpaino on alkuperäisteoksen mahdollisimman uskollisessa ja tarkassa toisintamisessa, kun taas toisille saksantajille keskeisintä on edesauttaa saksankielisen lukijan lukukokemusta mahdollisimman paljon