Asuntopolitiikka Suomessa kasvukeskusten asuntotuotannon näkökulmasta : Ikuinen asuntopula?

Tutkielman aiheena on asuntopolitiikka Suomessa asuntotuotannon näkökulmasta. Tutkimusaiheen valinnan perusteena on jatkuvasti toistuva ja osin pysyvä asuntopula kasvukeskuksissa, mikä on myös tämän työn tutkimusongelma. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten asuntopolitiikalla on pyritty ratkomaan asuntopulaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja onko valituissa toimintalinjoissa tapahtunut muutoksia tutkimusjakson aikana. Tutkimustyön aihealuetta taustoitetaan asumisen ja asuntopolitiikan historialla sekä kansainvälisellä asuntotutkimuksella. Asuntopolitiikan teoreettisena viitekehyksenä käytetään asuntopolitiikan tutkija, professori John Dolingin teoretisointia asuntopolitiikasta. Tutkimusaineisto koostuu vuosien 1990-2010 aikana laadituista poliittisista ohjelmista ja saman ajanjakson niistä valtiopäiväasiakirjoista, jotka sisältävät tutkimusaiheen kannalta oleellista tietoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Suomelle ominaisia piirteitä asuntopolitiikassa ovat olleet nopeat suunnanmuutokset ja vaihtelevat toimintatavat. Asuntopolitiikan rooli ja merkitys osana yhteiskunnallista päätöksentekoa on myös herättänyt keskustelua läpi vuosien ja joidenkin tutkimusten mukaan asuntoasiat ovat ajoittain jääneet liian vähälle huomiolle politiikassa. Asuntotilanteen kärjistyessä asuntopolitiikka on noussut esiin ja ongelmia on yritetty ratkoa vaihtelevilla keinoilla. Tutkimuksen tuloksiin perustuen ilmenee, että liian vähäiseen asuntotuotantoon kiinnitetään huomiota noususuhdanteissa asuntopulan vaikuttaessa työvoiman saantiin. Näin tapahtui sekä 1980-luvun loppupuolella, 2000-luvun taitteessa että voimakkaan kasvun aikana vuosina 2005-2007 ennen alkanutta taantumaa. Taloudellisesti heikompana ajankohtana lähes yhtä lailla olemassa olevaan asuntopulan perusongelmaan ei kiinnitetty riittävästi huomiota 1990-luvun laman aikana eikä sen jälkeen aina vuosikymmenen lopulle asti. Sen sijaan vuosien 2008-2009 taantumassa asuntopulaan kiinnitettiin huomiota myös taantumassa ja valtio pyrki omalla asuntotuotannollaan voimakkaasti vaikuttamaan kokonaistuotantomääriin. Nähtävissä on, että asuntopolitiikassa yhä useammat päätökset etenevät asuntotuotannon lisäämiseksi kasvukeskuksissa, mutta käytännön toteutus on edelleen hyvin vaihtelevaa. Kaikesta huolimatta asuntopolitiikkaan on saatu valtakunnallisempaa otetta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Matti Vanhasen hallituskausien aikana. Yhteistyö valtion, kuntien ja rakentamisesta vastaavien tahojen välillä on tiivistynyt ja ongelmia on alettu tarkastella laajemmassa mittakaavassa. Asuntopolitiikka on siis kehittymässä suuntaan, jossa nopeat, paikalliset ja keskenään osin linjattomat asuntopoliittiset päätökset ovat vähitellen vaihtumassa kokonaisvaltaisempaan ja pidemmän tähtäimen suunnitteluun, mikä on oleellinen keino yritettäessä hallita asuntoasioiden kehityksen suuntaa Suomessa