Musiikki ahdistuksen taitona : Filosofinen tutkimus musiikin eksistentiaalis-ontologisesta merkityksestä

Music as the Art of Anxiety: A Philosophical Approach to the Existential-Ontological Meaning of Music. The present research studies music as an art of anxiety from the points of view of both Martin Heidegger s thought and phenomenological philosophy in general. In the Heideggerian perspective, anxiety is understood as a fundamental mode of being (Grundbefindlichkeit) in human existence. Taken as an existential-ontological concept, anxiety is conceived philosophically and not psychologically. The central research questions are: what is the relationship between music and existential-ontological anxiety? In what way can music be considered as an art of anxiety? In thinking of music as a channel and manifestation of anxiety, what makes it a special case? What are the possible applications of phenomenology and Heideggerian thought in musicology? The main aim of the research is to develop a theory of music as an art of existential-ontological anxiety and to apply this theory to musicologically relevant phenomena. Furthermore, the research will contribute to contemporary musicological debates and research as it aims to outline the phenomenological study of music as a field of its own; the development of a specific methodology is implicit in these aims. The main subject of the study, a theory of music as an art of anxiety, integrates Heideggerian and phenomenological philosophies with critical and cultural theories concerning violence, social sacrifice, and mimetic desire (René Girard), music, noise and society (Jacques Attali), and the affect-based charme of music (Vladimir Jankélévitch). Thus, in addition to the subjective mood (Stimmung) of emptiness and meaninglessness, the philosophical concept of anxiety also refers to a state of disorder and chaos in general; for instance, to noise in the realm of sound and total (social) violence at the level of society. In this study, music is approached as conveying the existentially crucial human compulsion for signifying i.e., organizing chaos. In music, this happens primarily at the immediate level of experience, i.e. in affectivity, and also in relation to all of the aforementioned dimensions (sound, society, consciousness, and so on). Thus, music s existential-ontological meaning in human existence, Dasein, is in its ability to reveal different orders of existence as such. Indeed, this makes music the art of anxiety: more precisely, music can be existentially significant at the level of moods. The study proceeds from outlining the relevance of phenomenology and Heidegger s philosophy in musicology to the philosophical development of a theory of music as the art of anxiety. The theory is developed further through the study of three selected specific musical phenomena: the concept of a musical work, guitar smashing in the performance tradition of rock music, and Erik Bergman s orchestral work Colori ed improvvisazioni. The first example illustrates the level of individual human-subject in music as the art of anxiety, as a means of signifying chaos, while the second example focuses on the collective need to socio-culturally channel violence. The third example, being music-analytical, studies contemporary music s ability to mirror the structures of anxiety at the level of a specific musical text. The selected examples illustrate that, in addition to the philosophical orientation, the research also contributes to music analysis, popular music studies, and the cultural-critical study of music. Key words: music, anxiety, phenomenology, Martin Heidegger, ontology, guitar smashing, Erik Bergman, musical work, affectivity, Stimmung, René GirardVäitöskirja "Musiikki ahdistuksen taitona: filosofinen tutkimus musiikin eksistentiaalis-ontologisesta merkityksestä" pohtii musiikin ja ahdistuksen suhdetta. Musiikkia tarkastellaan erityisesti teknologisoituneelle nykymaailmalle ominaisena ahdistuksen ilmentäjänä ja kanavoijana. Tutkimuksen filosofinen, psykologisesta tulkinnasta eroava lähestymistapa liittää ahdistuksen yleisesti kaaokseen ja merkityksettömyyteen. Näin ollen ahdistus voi ilmetä paitsi yksilön kokemuksena myös esimerkiksi hälynä tai yhteisöllisenä sekasortona ja väkivaltana. Tutkimuksen teoreettinen tausta on fenomenologisessa filosofiassa ja kulttuuriteoreettisessa ajattelussa. Keskeinen lähtökohta on Martin Heideggerin tulkinta ahdistuksesta ihmisen olemassaolon perusolotilana. Ahdistuksen ja musiikin välisten yhteyksien tarkastelussa käytetään Heideggerin virittyneisyyden ja teknologian käsitteiden lisäksi muun muassa René Girardin ja Jacques Attalin näkemyksiä uhraamisen ja väkivallan yhteisöllisestä merkityksestä. Teoreettisen tarkastelun ohella musiikin ja ahdistuksen suhdetta analysoidaan kolmen konkreettisen ilmiön kautta. Yhteisöllisen näkökulman tarjoaa rock-musiikissa tavallinen kitaranhajottaminen, joka tulkitaan kollektiivisen ahdistuksen kanavoinniksi. Erik Bergmanin Colori ed improvvisazioni -orkesteriteos (1973) puolestaan hahmottaa ahdistuksen mekanismeja musiikillisen tekstin tasolla. Kolmas analyysi tarkastelee musiikin ja ahdistuksen yhteyksiä musiikkiteoksen käsitettä koskevan ajankohtaisen tieteellisen keskustelun kontekstissa. Näiden lisäksi tutkimuksessa hahmotellaan fenomenologisen ja erityisesti heideggerilaisen musiikintutkimuksen perusteita sekä niiden suhdetta muun muassa musiikkianalyysiin ja kulttuuriseen musiikintutkimukseen. Kirjassa esitetään, että musiikki voidaan ymmärtää ahdistuksen taitona kahdessa merkityksessä: se on sekä ahdistukselle kuuluva taito ilmetä kulttuurissa että ihmiselle kuuluva taito käsitellä eksistentiaalis-ontologista ahdistusta