Terveyskantelun oikeusperusteet : Kuntaterveyspalvelujen potilasoikeuksien toteutuminen

Public Health-care Claims during the Years 1994-2007 in Finland The aim of the study was to interpret and systematise patients rights. The goal of the claims was to improve the patients health condition or otherwise the use of the health services. The focus of this research is on the public health-care section. The first main problem was to investigate how to prove whether a fault exists among health-care matters. Another main problem was to check how the patients rights were fulfilled. The offices that were examined were that of the Ombudsman, the Chancellor of Justice, the Ministry of Social Affairs and Health, and the Provincial State Office of Southern Finland. In addition, as controls, the Supreme Administrative Court and the National Authority of Medicolegal Affairs were also examined. More precise research problems, in addition to the main questions were: 1. On which general goals are a patient s rights based? 2. Which benefits and disadvantages are connected with the regulation of a patient s rights as a flexible norm? 3. What special questions arise regarding the mutual relations between the acts? 4. Equity. 5. The principle of acting in the patient s favour. 6. The indirect causes of the health claim resolutions. The results: The amount of the health claims dramatically increased. The claimant won his or her case in 25% of the cases. The cases came from only 6 various branches of a possible 50. They dealt, however, with serious cases of patient s rights. The supervision institute proved to be necessary. In addition, it is recommended that the parliament pass an act to unite all various supervisors together and another act to regulate the functions of health claims.Väitöstutkimuksessani käsittelen kunnallisiin terveyspalveluihin kohdistuvaa valtion eri viranomaisten tehtävänä olevaa laillisuusvalvontaa, jonka potilas tai joku muu henkilö on pannut vireille niin kutsuttuna terveyskanteluna. Viranomaisista olen valinnut oikeusasiamiehen, oikeuskanslerin, sosiaali- ja terveysministeriön, Etelä-Suomen lääninhallituksen sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja korkeimman hallinto-oikeuden. Tutkimusaika oli 1994-2007. Koko aineistosta olen lukenut otoksena noin 1700 asiaa, joista tarkastelen lähemmin noin 300 asiaa. Yksityiskohtaisempina tutkimusongelmina ovat olleet näytön arviointi ja potilasoikeuksien toteutumiset käytännössä. Tällöin olen käsitellyt muun muassa perustuslain mukaista vähimmäistoimeentuloa, terveydenhuollon toimenpidettä, terveydenhuollon tarvetta sekä hyvää hoitoa ja kohtelua. Lisäksi selvitin menettelyasioita, kuten kantelupäätöksen valmistelua, selkeyttä ja perustelemista. Lopuksi aineiston pohjalta tutkin esimerkiksi potilaan ja läheisen tiedonsaantioikeutta terveystietoihin. Jäntevyyden ja ymmärrettävyyden kannalta jaoin terveyskantelupäätösten oikeusarvioni perustason asioihin, vaativahkoihin asioihin ja syvällisiin asioihin. Viranomaisittain kaikkiaan terveyskantelu johti kantelijalle myönteiseen tulokseen, niin kutsuttuun toimenpidepäätökseen 2-50 %:ssa asioista. Myönteisyydessä kärjessä olivat Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, Etelä-Suomen lääninhallitus ja oikeusasiamies. Hyvän hoidon ja kohtelun asioita oli suhteellisesti saman verran perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa ja jakaumana asioita oli lukuisista erityiskysymyksistä. Kohteluasioiden osuus oli pienempi mitä esimerkiksi perustasolla potilasasiamiesasioina tai muistutusasioina esiintyy. Esitin terveyskantelupäätösten terästämistä potilaan oikeusturvan lisäämiseksi. Sekä menettelyllisiä että laadullisia korjaussuosituksia terveyskantelupäätöksiin esitin enemmän tai vähemmän yhteensä noin viidesosaan tapauksista. Terveydenhuollon lainsäädännössä ei ole olennaista muutostarvetta. Kysymys on osin terveydenhuollon ammattihenkilöltä vaadittavan huolellisuustason nostamisesta kohtuulliseksi. Lisäksi kantelulain ja viranomaisten keskittämislain säätäminen olisi paikallaan