Mentoroinnin ideoiden soveltuminen tuetun työllistymisen työvalmennukseen

Tutkimuksessa analysoin laadullisen menetelmin mentoroinnin ideoiden soveltuvuutta kehitysvammaisten ihmisten tuetun työllistymisen työvalmennukseen. Aineisto koostuu Helsingin sosiaaliviraston tuetun työllistymisen palvelun viiden työvalmentajan ja viiden kehitysvammaisen tuetusti työllistyneen ihmisen parihaastatteluista. Lisäksi aineistossa on lisämateriaalina analyysin aikana käyty keskustelu kahdeksan työvalmentajan kanssa. Analyysin olen tehnyt teoriaohjautuneen teema-analyysin menetelmällä, jossa olen väljästi käyttänyt sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut arvioida mentoroinnin ideoiden soveltuvuutta työvalmennukseen sekä ennen kaikkea mentoroinnin käsitteiden avulla tutkia työvalmennusta. Olen tutkinut mentoroinnin ja työvalmennuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on ollut tehdä tunnetuksi tuettua työllistymistä sekä työvalmennusta. Mentorointi on kahden tasavertaisen aikuisen välinen kehittämissuhde. Sen tarkoituksena on, että alansa kokenut asiantuntija toimii mentorina ja auttaa nuorta työntekijää kehittymään työelämän haasteita vastaanottavaksi, organisaation tuntevaksi työntekijäksi. Mentoroinnin tavoitteet voivat vaihdella riippuen mentoroitavan tarpeista ja toiveista. Tuettu työllistyminen on periaate, jonka mukaan myös vammaisilla ja vajaakuntoisilla ihmisillä on oikeus osallistua työelämään vapailla työmarkkinoilla. Työllistymisessä annetaan vammaiselle ihmiselle hänen tarvitsemaansa tukea ja apua siinä määrin kuin hän sitä tarvitsee ja haluaa. Työvalmentajan antama työvalmennus on keskeinen tukimuoto tuetussa työllistymisessä. Se on ohjaussuhde, jossa työvalmentaja auttaa työllistyvää ihmistä pääsemään avoimille työmarkkinoille sekä tukee työssä pysymistä ja viihtymistä. Tulokset osoittavat, että valtakulttuurin toimintatavoista tulevan mentoroinnin käsitteistön avulla voi jäsentää kehitysvammaisten ihmisten kanssa tehtävää työvalmennusta. Mentoroinnista ja työvalmennuksesta löytyy yhtäläisyyksiä, kuten pyrkimys tasa-arvoiseen vuorovaikutussuhteeseen. Molemmat menetelmät perustuvat luottamukselliselle keskustelulle. Mentoroinnin tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ovat asioita, joita voisi edelleen kehittää työvalmennuksessa. Sitä kautta työvalmennus tulisi suunnitelmalliseksi ja nykyistä tehokkaammaksi. Työvalmennus on kehitysvammaiselle ihmiselle merkittävä tukimuoto hänen pyrkiessään työllistymään avoimille työmarkkinoille. Työvalmentajan antama tuki, rohkaisu sekä huolenpito auttavat työllistymisen eri vaiheissa ja työelämässä eteen tulevissa haasteissa ja muutoksissa. Mentorointi on määräaikainen prosessi. Työvalmennus taas jatkuu yleensä niin pitkään kuin työllistyneen työ. Tutkimuksen kautta haluan kuitenkin rohkaista pohtimaan sitä, missä tilanteissa työvalmentajan antamaa tukea voisi harventaa tai milloin työvalmennus olisi mahdollista lopettaa