Kansalaisten karhukannat

Kansalaisten karhukannat Tiivistelmä Ihmisen ja karhun suhde on aina ollut varsin monitahoinen, ja sen juuret ulottuvat ajassa huomattavan kauas taaksepäin. Ennen kaikkea pohjoisten kansojen keskuudessa karhua on arvostettu, ja karhumyytit ja karhuperinteet ovatkin kautta koko pohjoisen pallonpuoliskon huomattavasti kirjoitettua historiaa vanhempia. Suurena petoeläimenä karhua ei arvostuksesta huolimatta kuitenkaan aina katsottu hyvällä, ja Suomessakin se noteerattiin lainsäädännössä keskiajalta lähtien ennen kaikkea vahingolliseksi. Haittaeläimen leima säilyi karhulla pitkään 1900-luvulle asti. Tämä vaikutti maan karhukantaan. Karhu hävitettiin varsin vähiin jo 1800-luvun lopulla, ja pyyntiä alettiin säädellä vasta kannan huvettua huomattavan pieneksi. Karhun arvostus ei kuitenkaan koskaan kadonnut, ja lainsäädännöllisten ohjauskeinojen sekä suunnitelmallisen kannanhoidon myötä Suomen karhukanta on tätä nykyä jälleen elinkykyinen. Mystiikka, uskonnolliset elementit sekä perinteet ovat ihmisen ja karhun suhteessa menettäneet jalansijaansa, mutta muuten rinnakkainelon elementit liittyvät niin kiinteästi ihmisenä ja karhuna olemisen perusasioihin, ettei keskinäinen suhde ole juurikaan yksinkertaistunut. Yhteiskunta ehti vuosisadan verran muovautua nykyiseen hahmoonsa likimain karhuttomana, ja nyt viimeaikainen karhukannan kasvu ja karhun levittäytyminen uudelleen koko maahan on kärjistänyt tilannetta, aiheuttanut ristiriitoja ja tuonut esiin eri tahojen erilaisia kannanhoitotavoitteita. Karhun kannanhoitoa linjattaessa tulee keskustella ennen kaikkea niiden kansalaisten kanssa, joita karhun läsnäolo eniten koskettaa. Vuoden 2005 aikana tekeillä olleen karhukannan hoitosuunnitelman perustaksi toteutettiin tämä tutkimushanke, jossa kerättiin kirjallisin kyselyin, haastatteluin ja avoimin kuulemistilaisuuksin niin keskeisten sidosryhmien kuin yksittäisten kansalaistenkin tavoitteita, odotuksia ja toiveita karhukannan hoitoa koskien. Kirjalliset kyselyt kohdistettiin maakunnallisella ja kansallisella tasolla karhukannan hoidon osalta keskeisille luonnonvarojen suojeluun ja käyttöön liittyville sidosryhmille. Haastattelujen kohteena olivat yksittäiset asiantuntijat, ja yleisökuulemiset oli suunnattu kaikelle kansalle. Tutkimuksessa kerättiin noin tuhannen ihmisen näkemyksiin ja kannanottoihin perustuva aineisto. Ääneen on pyritty päästämään juuri ne ihmiset ja sidostahot, joilla karhu on osa arkea ja joiden elämään ratkaisut karhukannan hoidossa vaikuttavat. Tämän vuoksi suuntasimme aineistonkeruun painotetusti tiheän karhukannan alueen väestöön, mutta osa aineistosta kattaa koko maan. Tavoitteiksi asetimme selvittää, minkälaisia karhua koskevia kannanottoja – ”karhukantoja” – kansalaiset esittävät, kuinka sidosryhmien kannanhoitotavoitteet ja -odotukset eroavat ja miten niitä perustellaan. Erityisesti halusimme selvittää, mihin täsmällisiin käytännön kysymyksiin kannanhoidossa ongelmiksi koetut seikat kulminoituvat. Kansalaisten täsmälliset kannanotot keskittyvät karhun aiheuttamiin pelkoihin ja ongelmiin, mutta karhun arvostus osana Suomen luontoa näkyy sekin hyvin selvästi kaikkien vastaajatahojen suhtautumisessa. Ongelmiksi koetaan nimenomaan karhun aiheuttamat poro-, mehiläis- ja kotieläinvahingot. Ratkaisevaksi ongelmien suhteen nähdään toimiva vahinkojen korvausjärjestelmä, riittävä panostus vahinkojen ennalta ehkäisyyn sekä karhujen ihmisarkuuden säilyminen. Pelkoa vastaajissa aikaansaa ennen kaikkea karhun taholta koettu uhka ihmisten hengelle ja terveydelle. Usein tämä liittyi karhujen hakeutumiseen asutuksen tuntumaan. Pelkojen hallintaan päteviksi keinoiksi koetaan asiallisen karhutiedotuksen toteuttaminen sekä karhujen ihmisarkuuden ylläpito. Pääsääntöisesti asiantuntijat sekä sidosryhmätahot halusivat pitää karhun vastedeskin metsästyksellisin keinoin toteutetun pyynnin kohteena, koska ainoastaan sillä katsottiin taattavan tärkeäksi koettu ihmisarkuuden säilyminen. Yleisesti ottaen vastaajat tarkoittivat pyynnillä nykymuotoista pyyntilupiin perustuvaa metsästystä, mutta luonnonsuojelujärjestöjä edustaneista maakunnallisista vastaajista valtaosa ehdotti vain häiriötä tuottavien yksilöiden pyyntiä. Karhukannan nykyinen koko katsottiin valtaosassa aineistoa sopivaksi. Vaatimuksia karhujen määrän harventamiseksi kantautui oikeastaan vain tiheimmän kannan alueelta sekä maa- ja metsätalouselinkeinojen edustajien parista. Kannan kasvua toivoivat ympäristöviranomaiset sekä useat luonnonsuojelujärjestöjä edustaneet tahot. Kannanseuranta ja tutkimus ovat karhukannan hoidon kulmakiviä, ja niitä halutaan ylläpitää ja kehittää. Suuri osa kriittisistä kannanotoista liittyy vahvaan tunteeseen päätäntävallan luisumisesta kokonaan pois paikalliselta väestöltä kansalliselle tasolle ja edelleen koko maan ulkopuolelle Euroopan unionin virkakoneistoon. Sekä maa- ja metsätalousministeriöön että maakuntatasolla toimiviin riistanhoitopiireihin kohdistuu melkoisia odotuksia, kun päätäntävaltaa kannanhoidossa ja pyyntilupapolitiikassa halutaan kiivaasti alemmille tasoille ja samalla likemmäs niitä ihmisiä, jotka arkeaan karhun kanssa jakavat. Ministeriön osa on sikäli konstikas, että sen ratkaisuja karhupolitiikassa arvostellaan sekä ruohonjuuritasolta että maan rajojen ulkopuolelta ja myös kansallisesti useamman eri sidosryhmän leiristä. Toisaalta toteutetun politiikan voi hyvällä syyllä todeta onnistuneen, koska sen seurauksena kanta on kehittynyt elinkykyiseksi ja on levittäytymässä. Täydellisen harmonian saavuttaminen karhukannan hoidossa eri toimijoiden kesken ei ole mahdollista, mutta yhteisymmärrys keskeisissä ratkaisuissa tulisi kuitenkin löytyä. Sen etsiminen vaatii kaikilta tahoilta valmiutta joustaa omien kannanhoidollisten tavoitteidensa ja odotustensa suhteen