Ympäristövastuut konkurssissa : Ympäristö- ja insolvenssioikeuslähtöisten tulkintojen ongelmat oikeuden systematiikan kannalta

Oikeuskirjallisuudessa on pitkään keskusteltu oikeustilan epäselvyydestä suhteessa ympäristövastuiden kohdentumiseen konkurssissa. Ratkaisuissa KHO:2003:51 ja KHO:2017:53 konkurssipesän on katsottu olevan vastuussa konkurssivelallisen toiminnasta aiheutuneista jätteistä haltijan vastuun perusteella. Tästä huolimatta konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaan julkisoikeudellinen vastuu pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ei kuuluisi konkurssipesän vastuun piiriin. Vastaavasti yksityisoikeudellisten ympäristövastuiden ei ole myöskään katsottu saavan etusijaa konkurssissa. Tutkielmassa käsitellään tätä julkisoikeudellisten ja yksityisoikeudellisten ympäristövastuiden kohdentumiseen liittyvää problematiikkaa. Julkisoikeudellisen ympäristövastuun osalta tutkielmassa keskitytään ympäristönsuojelulain (527/2014) 133 §:n mukaiseen maaperän puhdistamisvelvollisuuteen ja 14 §:n mukaiseen pilaantumisen torjuntavelvollisuuteen. Yksityisoikeudellisten ympäristövastuiden osalta puolestaan keskitytään laissa ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) määritettyyn korvausvelvollisuuteen. Kysymystä ympäristövastuiden kohdentumisesta tarkastellaan tutkielmassa kolmesta eri näkökulmasta: ympäristövastuut konkurssivelkana, ympäristövastuut massavelkana ja ympäristövastuut konkurssipesän vastuuna. Jaottelulla pyritään selvittämään, missä tilanteissa ympäristövastuista seuraa konkurssissa valvottava konkurssisaatava, milloin puolestaan konkurssipesän velka ja viimeisenä, milloin kyse on pikemminkin vastuusta kuin velasta. Näiden kolmen näkökulman avulla voidaan havaita muun ohella, miten julkisoikeudellinen vastuu eroaa tavallisesta saatavasta. Kuten korkein hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan KHO:2017:53, kyse on julkisoikeudellisen vastuun toteuttamisesta, eikä konkurssilain (120/2004) massavelkasäännöksillä siten ole asiassa merkitystä. Yksityisoikeudellinen ja julkisoikeudellinen ympäristövastuu on ymmärrettävä konkurssissa eri tavoin. Tämä on luonnollista, sillä ne perustuvat eri lainsäädäntöön ja niiden taustalla on eri tavoitteet, vaikka yhtymäkohtiakin on löydettävissä. Yksityisoikeudellinen ympäristövastuu rinnastuu monella tapaa vahingonkorvauslain mukaiseen vastuuseen, eikä yksityisoikeudellisen ympäristövastuun mukainen vahingonkorvaus ensisijaisesti kohdistu ympäristön tilan parantamiseen. Oikeustila ympäristövastuiden kohdentumisesta on yhä epäselvä, vaikka ratkaisun KHO:2017:53 voidaankin katsoa selventäneen sitä. Lainsäätäjän kannanotto olisi paikallaan niin konkurssipesän torjuntavelvollisuuden kuin haltijan vastuun osalta. Konkurssipesän torjuntavelvollisuudelle ja aiheuttajan vastuulle konkurssin alkamisen jälkeen löytyy vahvoja perusteita, mutta oikeustilaa ei kuitenkaan voi kuvailla selväksi. Haltijan vastuun osalta olisi perustelua tulkita konkurssipesän vastuuta pilaantuneesta maaperästä vastaavalla tavalla kuin vastuuta jätteistä. Toisaalta haltijan vastuuseen liittyy myös konkurssioikeuden systematiikan kannalta ongelmia ja lisäksi haltijan vastuu saattaa heikentää konkurssin tavoitteiden toteutumista