Sparraussuhteen jännitteiset dialogiset ihanteet

Viestinnän demokratisoituessa viestijöistä tulee organisaatioissaan yhä enemmän koko työyhteisön kouluttajia, valmentajia ja sparraajia sekä dialogisuuden edistäjiä. Dialogisuuden edistämisen vaateesta ja sparraajan roolin noususta ja huolimatta yhteisöviestinnän kentällä ei kuitenkaan tällä hetkellä vallitse yhtenevää käsitystä siitä, mitä dialogin ja dialogisuuden käsitteillä tarkoitetaan. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan vastaamaan pyyntöön käsitteiden jatkomäärittelystä selvittämällä, mitä dialogisuus sparrausosaamisen kontekstissa tarkoittaa. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelun (N = 14) keinoin kartoittamalla julkisella sektorilla toimivan kohdeorganisaation sparraajan roolissa toimivien asiantuntijoiden (n = 5), heidän asiakkaidensa (n = 5) sekä talon omien viestinnän ammattilaisten (n = 4) käsityksiä dialogin ja sparrauksen käsitteistä. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä laadullista analyysiä. Aineiston perusteella onnistunutta dialogia ja sparrausta vaikuttaisi yhdistävän suhde yhdeksään eri teemaan: 1) tavoitteellisuuteen, 2) kysymiseen, 3) informaation siirtoon, 4) tasavertaisuuteen, 5) dialogikumppaniin adaptoitumiseen, 6) kiinnostuneisuuteen ja sen osoittamiseen, 7) tausta- ja substanssiosaamiseen, 8) ymmärtämisen haluun ja 9) aikaan. Analyysissä luotujen ala- ja yläluokkien sisällä ja välillä oli tunnistettavissa dialogin ja sparrauksen käsitteiden ristiriitaisuutta kuvaavia jännitepareja. Sparraus vaikuttaisi rajaavan ulkopuolelleen osan onnistuneeseen dialogiin kiinteästi liitettävissä olevista piirteistä asettaen erilaisia vaatimuksia sparrausdialogin eri osapuolille. Sparraussuhteen dialogisuuteen näyttäisikin liittyvän niin teorian kuin merkitystenannon tasolla jännitepareja, jotka vaativat edelleen täydentävän ymmärryksen rakentamista ja jatkotutkimusta