Tavalliseen opetusryhmään integroitujen S2-opiskelijoiden arviointi ammatillisessa koulutuksessa

Tutkin maisterintutkielmassani tavalliseen opetusryhmään integroitujen suomi toisena kielenä (S2) -opiskelijoiden arviointia ja sen käytänteitä ammatillisessa koulutuksessa sekä äidinkielenopettajien että ammattiaineiden opettajien näkökulmasta. S2-opiskelijoiden arviointikäytänteitä ei ole opettajien näkökulmasta juurikaan tutkittu, eikä ammatillisen koulutuksen puolelta tutkimusta arvioinnista yleisestikään ole paljoa. Omassa tutkimuksessani pääpaino on suomen kielellisten ja viestinnällisten taitojen arvioinnissa, mutta otan huomioon myös ammatillisen osaamisen kiinteänä osana ammatillisen koulutuksen arviointikäytänteitä. Kvalitatiivisen tutkimukseni aineisto koostuu opettajien puolistrukturoiduista teemahaastatteluista (ks. Hirsjärvi & Hurme 2000: 48). Informantteina on kaksi sosiaali- ja terveysalan opettajaa, puualan opettaja, rakennusalan opettaja sekä kaksi ammatillisen koulutuksen äidinkielenopettajaa. Tutkimuksessa käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä (ks. Tuomi & Sarajärvi 2009: 103). Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi S2-opiskelijoiden kielitaidon tukemisen ja arvioinnin käytänteitä mietittäessä tai ammatillisen koulutuksen reformin uudistuksia suunniteltaessa. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Mitä opettaja arvioi tavalliseen opetusryhmään integroitujen S2-opiskelijoiden osaamisessa? 2. Miten opettajat toteuttavat S2-opiskelijan osaamisen arviointia ja sen eriyttämistä, ja miten arviointi suhteutuu opetussuunnitelman asettamiin vaatimuksiin? 3. Millaisia haasteita opettajat näkevät S2-opiskelijan osaamisen arvioinnissa, ja millaisia asioita arvioinnissa tulee heidän mukaansa yleisesti kehittää? Tutkimuksen tarvetta lisäävät esimerkiksi uudet opetussuunnitelmat, jotka kiinnittävät entistä enemmän huomiota arviointiin (ks. esim. SOTE 2014). Lisäksi käynnissä oleva ammatillisen koulutuksen reformi tulee uudistamaan koko ammatillisen koulutuksen, mikä luo tarvetta ammatillisen koulutuksen ja sen käytänteiden tutkimiselle (ks. esim. Opetus- ja kulttuuriministeriö: Ammatillisen koulutuksen reformi). Vaikka sosiaalisista ja viestinnällisistä valmiuksista on tullut tärkeitä ammatillisen koulutuksen osa-alueita lähes jokaisella alalla, eivät kieli- ja viestintätaidot silti ole kaikissa tutkinnoissa tietoisen opetuksen ja arvioinnin kohteena (ks. Räisänen & Hietala 2009: 11, 244). Myös tästä syystä kielitaidon arvioinnin käytännön toteutumista on tärkeää tutkia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kielitaidon tietoinen tukeminen ja arviointi ovat ammatillisten aineiden opetuksessa vähäistä, mutta eri alojen välillä on eroja. Tekniikan ja liikenteen aloilla kielitaidon merkitys nähdään sosiaali- ja terveysaloja vähäisempänä, eikä kieltä välttämättä tunnisteta aina ammattitaidon yhdeksi osa-alueeksi. Riittäväksi nähdään pitkälti kielitaito, jonka avulla opiskelija pystyy selviytymään työtehtävistä. Siten myös arvioinnin kohteena on lähinnä suullisissa vuorovaikutustilanteissa toimiminen. Opettajien arvioinnin käytänteet näyttävät vastaavan melko hyvin opetussuunnitelmien arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Haastatteluissa tärkeimmiksi arviointiin liittyviksi piirteiksi nousivat arviointitapojen ja arvioitavien kohteiden monipuolisuus, arvioinnin jatkuvuus, opiskelijoiden yksilöllisyyden huomioiminen sekä laadullinen palaute. Kielitaidon arvioinnissa päällimmäisiksi haasteiksi nähtiin yleisesti ottaen opetussuunnitelmien vähäinen ohjaaminen kielitaidon arviointiin sekä arvosana-asteikon (1-3) väljyys. Myös yhteistyön vähäisyys sekä koulutuksen tarjoamat arviointiin, S2-opetukseen ja ammatillisessa koulutuksessa opettamiseen liittyvät vähäiset valmiudet nousivat haastatteluissa esille. Ammatillisten aineiden opettajat näkivät myös omat taitonsa kielitaidon arviointiin liittyen osin puutteellisina, mihin he toivoisivat saavansa tukea eri opettajien välisestä yhteistyöstä